Ihminen=Jumala?

Juups, hei vaan kaikille taas. < öö mitä helvettiä? Joo, olen tässä jonkin aikaa pohdiskellut uuden postauksen aihetta. Selailin aiempia postauksiani ja löysin postauksen, jossa pyydän teitä antamaan toiveita tulevien postauksieni suhteen. Sieltä löysin pari hyvin mielenkiintoista ehdotusta ja mielikuvitukseni alkoi laukkaamaan, kuin vanha kunnon ratahevonen. Arvoin mielessäni mistä toiveesta tekisin tulevan postauksen ja päädyin tulevaan. Lueskelin blogihistoriani ensimmäisiä postauksia ja vertasin niitä nykyisiin - huomasin järkytyksekseni tasomuutoksen. En ole varma kumpaan suuntaan se lopulta kallistuu, kaipa se on jokaisen henkilökohtainen mielipide. Kesäloman aikana olin harvinaista laiskempi tekemään ylipäätänsä mitään, joten postauksissa ei ollut juurikaan mitään ihmeellistä. Nyt kuitenkin ajattelin, että otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan edes tämän yhden postauksen ajatuksella ja hieman vakavammalla naamalla.

Mikä on nykypäivän yhteiskunnassa tärkeää ja arvostettavaa? Suuri omaisuus? Ihmisarvot? Valuutta? Sosiaaliluokka? Mikä on nykypäivän maailmassa tärkeää ja arvostettavaa? Vastaus on hyvin yksinkertainen - samat edellämainitut asiat. Aikojen saatossa ihminen on tehnyt itsestään jumalan, ravintoketjun huipun. Nykypäivän ihminen muokkaa luontoa sekä eliöitä mielensä mukaan, tehden täten itsestään myös luontoäidin. Ihminen yrittää jatkuvasti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää, samalla tuhoten sitä. Lopulta ihminen hukkuu omaan viisauteensa, tuhoaa itsensä lisäksi kaiken muunkin.

Mikä OIKEASTI on nykyään tärkeää? Minkä pitäisi olla tärkeää? Vastaus on jokapuolella - ilmasto, luonto, järvet, joet meret... Nuo asiat mahdollistavat elämisen maassa. Jos ne säilyvät, eläminen on mahdollista myös jatkossa. Miksi sitten turmelemme noita edellämainittuja asioita jatkuvasti? Emmekö halua antaa jälkikasvullemme mahdollisuutta elää, kuten me olemme eläneet? Kuten aiemmin mainitsin: "Ihminen yrittää jatkuvasti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää." Kysymys kuuluukin: Kenelle? Onko maailma parempi paikka, kun joku päättää kaataa sademetsiä, tuhoten näin eläinten elintiloja, -eliöitä, -eläimiä ja pahentaen ilmastonmuutosta? Entä parantaako jätteiden ja kemikaalien laskeminen vesistöihin maailmaa, kun lopputulos on vesistöiden saastuminen?  Vastaus on jokaisen ihmisen oman harkintakyvyn tulos. Joku voisi vastata tähän hienosti vaikka näin: "Tekomme ovat välttämättömiä ihmisten jokapäiväisten tarpeiden tyydyttämisen kannalta". Puhuttaessa ekosysteemistä, puhutaan ihmisistä ja eläimistä. Ihminen on luonut itselleen erityisaseman ekosysteemissä, ihminen tuhoaa toiminnallaan muita ekosysteemejä voidakseen tyydyttää omat tarpeensa. Lopulta ihminen on kuitenkin eläin siinä missä muutkin nisäkkäät.
Palaataanpas aiemmin esittämääni kysymykseen: "Kenelle? Ihminen tekee jatkuvasti maailmasta "parempaa" paikkaa itselleen. Seurauksena saattaa olla jonkin eliölajin totaalinen häviäminen, mutta se sallittakoon, sillä onhan maailma taas parempi paikka meille. Miksi meillä on oikeus vedellä naruja, joihin kenelläkään maanpäällä ei pitäisi olla oikeutta? Lukuisista tutkimuksista huolimatta emme voi tietää seurauksia kaikkivaltiaana luontoäitinä toimimisesta. Luonto on ainoastaan oikeutettu noihin naruihin, se on ainoa, joka pystyy ylläpitämään ekologista tasapainoa maailmassa. Todistusainestoa yltää aina yli 4 miljardin vuoden taakse maailman historiassa.
Jos kerta "maaemo", "luontoäiti" pitää huolen siitä, että maalla on tulevaisuus, miksi me yritämme tehdä maailmasta parempaa paikkaa? Ensin ihminen tuhoaa jotain "parantaen" maailmaa, väittäen, että tällä ei ole tuhoisia seurauksia tulevaisuudessa. Kun tiede kehittyy, huomataan, että 100 vuotta sitten tehdyn "parannuksen" jälkivaikutukset ovat tuhoisia. Parannetaan siis lisää maailmaa! Kaikki tämä vain, jotta meillä olisi kaikkea ja vähän lisää.

Wikipedian tarjoama näkemys ihmisen ja ekosysteemin suhteesta: "Ihminen eroaa kahdella tavalla muista lajeista suhteessaan ekosysteemeihin. Hän pystyy halutessaan tuhoamaan ekosysteemejä sekä myös hallitsemaan niitä tekniikallaan. Ihminen on koko historiansa ajan pyrkinyt hankkimaan riittävästi ravintoa ja muita tarvittavia voimavaroja, jotta se on pystynyt elämään erilaisissa ekosysteemeissä. Ongelmana on aina ollut säilyttää ihmisten omien tarpeiden ja ekosysteemien tasapaino."

Olen ollut aina hieman kriittinen "green peace" tyylisiä järjestöjä kohtaan. Monistakin syistä, esimerkiksi: Maailma on ylikansoittumassa kovaa vauhtia. On itsestään selvä asia, että luonto ei pysty tarjoamaan ravintoa ja elintilaa kovin suurelle määrälle ihmisiä. Eläimiä ja kasveja täytyy jalostaa, jotta ravintoa pystytään tarjoamaan suurelle määrälle ihmisiä. Jalostus  toiminta on usein hyvin kyseenalaista ja epäympäristö ystävällistä. Mutta jos todella haluamme syödä sitä pihviä, niin on se lähes pakollista. Joissakin asioissa ekosysteemin ja ihmisten tarpeiden välinen tasapaino ei ole mahdollista. Ahneus on asia mihin ihminen pystyisi vaikuttamaan ja vähentämään aiheuttamaansa tuhoa, mutta kuten historia meille opettaa: Liian monissa tapauksissa, valta sekä ahneus sokeuttavat ihmisen arvostelukyvyn.

Viimeaikoina arvostukseni luonnonsuojelu järjestöjä kohtaan on noussut huomattavasti, he tekevät arvokasta työtä, jonka vaikutuksista saamme nauttia, emme ainoastaan me, vaan myös jälkipolvet. Eilen YLE1 esitti todella mielenkiintoisen dokumentin Norjalaista lohta Chilestä. Kyseessä hyvin avartava ja kattava dokumentti ajankohtaisesta asiasta, suosittelen lämpimästi! Kyseisen pätkän voit katsoa edellämainitusta linkistä. Dokumentissa kyseenalaistettiin epäsuorasti WWF:n toimintaa. Arvostukseni kyseistä järjestöä kohtaan väheni huomattavasti nähtyäni tuon dokumentin. Ymmärsin, että kaikki ei ole siltä miltä näyttää ja, että korruption rappeuttava koura yltää noinkin hyvään toiminnallaan pyrkivään järjestöön. Jokainen mieltäköön asian, kuten haluaa, mutta oma mielipide on se, että tekstiä pitää lukea rivien välistä, jotta pystyy ymmärtämään sen todellisen viestin.

Itse en ole mikään kiihkoilija tämän ympäristönsuojelu-asian kanssa. Enkä todennäköisesti aio ryhtyä mihinkään konkreettisiin, maailmaa mullistaviin toimiin, sillä, kuten kaikkitietävä historia opettaa: Kun yksi paha kuolee, kolme syntyy sen tilalle. Jokainen ymmärtäköön kyseisen vertauksen kuten haluaa. Näistä asioista pitää puhua ja pienillä teoilla, joita yksilötasolla teemme on vaikutuksia suuriin kokonaisuuksiin, pitäkäämme se mielessä.

Miksi itseäni kiinnostaa nämä asiat? Miksi pidän niitä tärkeinä?
Harrastan kalastusta, se on loistava harrastus, josta en luopuisi mistään hinnasta. Aivan viimevuosina olen pannut merkille hyvin huolestuttavan asian. Jokavuosi kalakanta pienenee ja saaliit jäävät vähäisiksi. Vanhat konkarit päivittelevät, että: "Toista se oli ennen, kalaa tuli niin paljon, että ei meinannu jaksaa kantaa kotia niitä... Nyt hyvä jos paistikalat saa." Mistäköhän tällainen johtuu? Tottakai syitä on monenlaisia, vesivoimalaitokset, saastuneet vedet...ilmastonmuutos?  Tähänkin ilmiöön liittyy kuitenkin hyvin voimakkaasti yksilö ja hänen toimintansa. Puhdas maalaisjärki kertoo meille, että jos ei ole emokaloja ei ole poikasiakaan. Jos joka kerta, kun käy kalassa, ottaa mukaan kaikki saamansa kalat, on selvää, että sillä on vaikutuksia kalakantaan. Ymmärrän hyvin vanhoja ihmisiä, jotka ihmettelevät ja pitävät pelleilynä kalan päästämistä vapaaksi, saatua sen rannalle. Ennen vanhaa, kun ruoasta oli oikeasti pulaa ja ihmiset näkivät jopa nälkää, pyydystetty kala syötiin, eikä ala-, tai ylämittoja tunnettu. Ihmisillä ei käynyt mielessäkään kalan päästämistä vapaaksi, sillä kala on ruokaa siinä missä leipäkin.
Jotenkin minun on hyvin vaikea uskoa, että nykypäivän Suomessa tai muuallakaan länsimaissa olisi niin suuri pula ruoasta, että harrastus mielessä kalastusta harjoittavan henkilön olisi otettava kaikki kalat siksi, että saa ruokaa syödäkseen. Itse en harrasta kalastusta siksi, että saan kalaa ruokapöytään tai, että saan vietyä ruokaa perheelleni. Harrastan sitä aivan muista syistä. Kunnioitan usein kalalajeille asetettuja ylä- sekä alamittoja. Niitä ei ole asetettu kalamiesten kiusaksi, vaan siksi, että kalakanta säilyy.   Jos todella haluan ottaa kalaa syötäväksi, otan sen kokoisia kaloja, joita kyseisessä vesistössä on paljon. Käsitys siitä, että mitä suurempi kala on, sitä järkevämpää se on tappaa, on väärä. Jos vesistöstä katoaa kaikki suuret ja vanhat emokalat, vaara kalakannan kääpiöitymiselle on suuri. Lisäksi suuret emokalat omaavat suuren vastuun vesistön kalalajien tulevaisuudesta.
Valikoivan kalastuksen ei tarvitse välttämättä tarkoittaa ehdotonta C&R kalastusta. Olen ilokseni huomannut, että yhä useammin joen varrella törmää henkilöihin, jotka päästävät saaliskalan takaisin vesistöön. Omalla paikkakunnallani ja uskon, että melko laajalla alalla Suomea, valikoivaa kalastusta pidetään omituisena ja sitä vieroksutaan. Ystäväpiirissäni suurin osa, vieroksuu valikoivaa kalastusta. Jotkut jopa aidosti ihmettelevät tyrmistyneinä kalan vapauttamista. He kyseenalaistavat kyseistä toimintaa ja sanovat, että: "Kyllä kala pitää ottaa, jos sen saa ylös..." Ja, kun kysyn hyvin yksinkertaisen kysymyksen: "Miksi?"- vastaus jää melko monesti uupumaan. He ovat tuota mieltä todennäköisesti traditioista ja mieltymyksistä, jotka ovat periytyneet juurikin pitkältä historiasta, ajoista, jolloin ravinnosta oli pula.
Monet ennakkokäsitykset turmelevat hyvään pyrkiviä asioita, niin myös valikoivassa kalastuksessa. Ei C&R kalastusta harrastava henkilö välttämättä päästä kaloja, koska ei pidä kalasta ruokana. Tai, että hän haluaisi jotenkin erottua massasta. Kyseessä on hyvin yksinkertainen ja järkevä syy: "Halutaan taata, että kalaa riittää pyydettäväksi myös jälkipolville, jotta hekin saavat nauttia tästä hienosta harrastuksesta."

Voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomasti, mutta tämä riittäköön. Viljelin tähän postaukseen runsaasti kysymysmerkkejä, sillä en halua kertoa mitään faktoja, vaan laittaa teidät ajattelemaan ja pohtimaan asioita. Toivottavasti se myös laittoi miettimään asioita, valintoja ja tekoja. Hyvää loppuviikkoa kaikille!