Päätös lepää käsissänne

Kesä, wuhuu! Joo tuota itsellänikin on loistava kesäfiilis tälläkin ko. hetkellä. Olen myös löytänyt itselleni loistavimman tavan fiilistellä sitä, etenkin reissuja, joita olen tehnyt ja tulen tekemään. Elikkä kirjoittamalla raportteja noista reissuista. Se on todella mielenkiintoinen ja  hauska tapa elää noita reissuja uudelleen. Jos totta puhutaan nautin niiden kirjoittamisesta todella paljon!
Nyt haluankin siis kysyä teiltä, teiltä, jotka luotte teksteilleni merkityksen lukemalla ja kommentoimalla niitä, että: Haluatteko lukea niitä tästä blogista? Koska olen miettinyt, että tekisinkö ihan oman blogin niitä varten? Että vituttaako teitä se, kun näette, uuden postauksen, tyyliin: "Ei helvetti, Tero on taas tehnyt tylsän reissupäivityksen..."? Itse nautin niiden tekemisestä ja tulen tekemään niitä jatkossakin, se on varmaa. Ainoa muutos tulee olemaan se, että julkaisenko ne täällä, vai toisessa, uudessa blogissa? Päätös lepää teidän käsissänne! Hyvää viikonloppua kaikille!

Suomujoki 6.7-8.7

("Nämä sinun postaukset alkaa aina: "Joo, jaa jee, elikkä, noniin, siiispäjne" ystäväni sanoi lukiessaan viime postaustani, joka oli "raportti" Tenon reissusta. Joten, miksei aloittaa tämäkin postaus vanhalla ja hyväksi koetulla tavalla!)
Jes jes. Tosiaankin, porukat piti ilmeisesti tuosta Tenon reissu raportista, joten päätin ilahduttaa teitä tekemällä uuden "raportin", mutta tällä kertaa ilman lainausmerkkejä, eli kyseessä on raportti. Sanokaamme tätä raportiksi, sillä reissusta saimme jopa kalaakin! Teimme siis viikonlopun mittaisen tripin Suomu-joelle, joka tunnetaan jättiläismäisistä, lähes ilmiömäisen suurista luonnon taimenistaan, jotka kuitenkin meiltä jäivät tällä kertaa pelkäksi haaveeksi. Suomujoki-for real

6.7.-12 Perjantai

Aamulla herätessä ymmärsin, että vanhuuden vaivat eivät tule yksin. Kello oli vasta 10.30, mutta useankaan kyljen kääntämisen jälkeen kipu selässä ei hellittänyt. Noh, vittuako siinä sitten tyhjää makaamaan- kahvikuppi naamaan, nikotiinia suoniin ja naamakirjaan lukemaan, kuinka joku on taas herännyt pää kipeänä aamulla. Loistava päivä taas tiedossa! Tuota loistavaa päivää ei kuitenkaan tulisi tänään kulutettua lukemalla noita erittäin mielenkiintoisia tilapäivityksiä, jotka antavat minulle lähes euforisen nautinnon. Tuon loistavan päivän tulisi tänään tuomaan reissu pohjoiseen,
Suomujoelle.
Suunnittelimme siis ystäväni kanssa viime viikonloppuna, melko varovaisesti, mutta tositarkoituksella reissun tuolle kyseiselle joelle. Ilmojen lämmetessä kotona lähes trooppisiin lukemiin tuon reissun toteuttaminen varmistui-pohjoisemmaksi oli päästävä!
Pakkasin tavarat yllättävän nopeasti lähtövalmiiksi. Tällä kertaa kaikki ylimääräinen painolasti tuli jättää pois, kuten tietokone, kahvinkeitin, mikroaaltouuni jne. koska leiripaikalle olisi sellainen puolen kilometrin kävelymatka. Pakkasin tavarat autoon suurinpiirtein vatupassin avulla, jotta pieninkin ilmarako pienessä Vitarassamme tulisi tavarasta täyteen. Onnistuin mielestäni loistavasti! Työnarkomaani, kiireinen, aina oikeassa mielestään oleva, loistavan kuvamuistin omaava ystäväni saapui meille, laitoimme hänenkin tavarat autoon ja aloitimme matkan teon. Aloitin matkanteon hieman leukapystyssä, sillä koin, että olin onnistunut auton pakkauksessa lähes moitittavan hyvin. "Son Tero taas pakannu auton, hahhah!" oli ystäväni kommentti. Vedin aurinko lasit silmilleni ja menin nurkkaan häpeämään.
5 hengen Vitarassa oli kolme persettä. Minä, ystäväni ja pikkuveljeni (nuorempi pikkuveli tällä kertaa). Pysähdyimme ostoksille Sodankylässä: Alko>Lidl>Harjus-Sportia>K-Market(Rabatti)>Torikioski(Grilli) ja ei muuta, kuin 4-tietä pohjoiseen! Pistin grammariin hiljattain saaneen kokoelma levyni, "Kaikkien aikojen juomalaulut". Vieressä istuva ystäväni päätti toteuttaa levyn teemaa käytännössä-viikon luontoääni oli todellisuutta kerta toisensa jälkeen. Kyllä se sihahdus on sitten nautinnollista kuultavaa, varsinkin, kun on kuskina! Sano "Hep!", jos tiedät tunteen!
Pysähdyimme Saariselälle hakemaan paikallistodistukset ja kahvit. Paikallistodistukset haimme mistäpä muualtakaan, kuin Koti-Pizzasta! Kyseinen pizzeria sijaitsee Saariselän huikeassa, lähes infernaalisiin mittakaavoihin kasvaneessa ostoskeskus...olikhan se Siula? Jokatapauksessa noiden todistusten jälkeen ystäväni suuntasi matkansa pizzeriaa vastapäätä sijaitsevaan elintarvikeliikkeeseen. Ihmettelin - mitä helvettiä kuiten vielä ruokakauppaan?! Sitten huomasin lapun kaupan ikkunassa...Lapinkulta oli tarjouksessa. Noh, tarpeeksi hyvä syy heräteostokseen.
Joimme vielä kahvit... Emme oikeasti edes juoneet, ystävälleni tuli vaan ilmeisesti pakottava tarve päästä kuluttamaan rahansa pelikoneisiin. Kun olimme laittaneet rahamme hyväntekeväisyyteen, jatkoimme matkaa. Pian pääsimme Kuutuan tielle, soratie, jota tulisi ajella vielä sellainen 40-50km. Sisälläni jo kauan aikaa asunut Marcus Grönholm meinasi päästä vapaaksi, ajaessani sellaista 80km/h tuota kyseisestä mutkaista tietä. Lievä hätäjarrutus pysähdyksiin asti, poroja.  Yksi poro kääntyi katsomaan minua, poron ilme kertoi kaiken..."Nyt vittu oikeasti...". Marcus Grönholm kaivoi itsellensä kuopan ja meni sinne häpeämään.
Kalja maistui ystävälleni ja autossa haisi reponen. Kaikki tietävät miltä tuntuu istua siellä selvinpäin, alkoi olla kiire, polte oli kova. Marcuskin ymmärsi kiireen ja kurkkasi varovaisesti kuopastaan. Mieleen muistui poron ilme - se siitä. Olimme ajaneet suurinpiirtein 30km ja risteyksiä ja haaroja alkoi ilmetä tiessä epämiellyttävän paljon. Yritin muistella setäni neuvoja: "vasemmalle, oikealle, sitten vasenta koko ajan". Vai oliko se sittenkin toisinpäin? Eteen tuli Y-haara. Vasemmalle haarautuvan tien vieressä oli kyltti, joka ilmoitti, että 14km päästä silta olisi poikki. Naurahdimme ja totesimme, että ei ainakaan tuonne, eli siis oikealle!  Ajoimme jonkin matkaa ja eteen tuli T-risteys. Mietimme päämme puhki, että kumpaan suuntaan. Tulimme lopputulokseen, että vasemmalle. Ajettuamme sellaisen 20 kilometriä, huomasimme, että silta ei ollut poikki... Olimme kiertäneet 20 kilometrin lenkin ja palanneet takaisin Y-haaraan. Kutsuimme tuota lenkkiä, "maisema kierrokseksi". Eli T-risteyksestä oikealle!
Useiden reitin selvennys puheluiden jälkeen aloimme olla oikeilla jäljillä! Vanhalta viinalta haisevan ystäväni neuvoista ei ollut juurikaan hyötyä, sillä 100 metrin välein hänen kommentti oli: "Nyt näyttää tutulta!" sitten sen jälkeen: "Nyt näyttää oikeasti tutulta!". Noh, jokatapuksessa löysimme, kuin löysimmekin perille. Yhteisen panostuksen avulla! Auto pois käynnistä ja viikon luontoääni oli todellisuutta myös omalta osaltanikin, helpotus! Sidoimme tavarat itseemme kiinni, kuin ravintolan naulakkoon ja aloitimme patikoinnin kohti leiripaikkaa. Vaikka matkaa ei ollut, kuin noin 200-500m, voin sanoa, että niinkin hyvä kuntoisella nuorella miehellä, kuin minulla, meinasi tulla hiki (melkein). Pääsimme leiripaikalle, valmistimme ruoan, pystytimme teltat(pienien vaikeuksien jälkeen) ja aloitimme fiilistelyn laavulla. Päätimme, että aloitamme kalastuksen vasta seuraavana päivänä, sillä kello oli sen verran paljon.

Tie kaukaisuuteen.

Siinä oli vasta pikkuproidin kantamukset!

Yön pikkutunneilla saimme vieraan, kuukkelin!

7.7.-12 Lauantai

Ai, että on mahtavaa herätä teltasta vieressä lipluttavan puron ääneen! Kello oli jo paljon ja todellisuudessa heräsin matalalla äänellä käytyyn  keskusteluun, joka kuului laavulta päin. Odotin, että ylisosiaalinen ystäväni heräisi ja menisi jututtamaan kavereita, sillä itsestäni ei kovin innokkaaseen keskusteluun juuri kyseisellä hetkellä löytyisi miestä. Pikkuveljeni veteli vielä hirsiä, joten nousin ja aloin laittamaan vaatteita päälle. Ryömin ulos teltasta hieman nolostuneena, sillä kello oli jo 13.00 ja olimme vielä nukkumassa. Viimeyönä/aamuna valvoimme noin 6.00 saakka, joten en ollut uskoa silmiäni katsoessani ystävääni, joka kävi innokasta keskustelua noin keski-ikäisen herran kanssa. Ystäväni oli, kuin joku helvetin talk-show ohjelman juontaja? Kyseli herralta kuulumisia ja naamalla oli ilme, jonka perusteella hän olisi maailman virkeimmällä tuulella. Samaan aikaan omassa päässäni, joku vitun maahinen ilmeisesti räjäytteli dynamiittiä. Kyseinen herrasmies lähti ja keskustelu päättyi, samaan aikaan odotettu tapahtui - ystäväni kulissit kaatuivat ja kasvoilla loisti jälleen tuttu ja turvallinen "Mitä vittua on tapahtunu?"-ilme. Hetken jo pelkäsin, että ystäväni tölkissä ollut herkku olisi ollut jotain hieman ohramallasta laimeampaa.
Teimme sääskien karkotus tulet, valmistimme päivällistä ja söimme hyvät sapuskat. Samalla puhelimeni viestin merkki-ääni soi. Ei helvetti, mieleen muistui edellis yö/aamu. "Lähetänkö tämän viestin sille, hahaha?". Ei siitä sen enempää, enkä uskaltanut tarkastella noita viestejä sen tarkemmin. Päivän suunnitelma oli selvä: Pakkaisimme sopivasti tavaraa reppuihin ja suuntaisimme alas jokea, kohti Suomunköngästä. Itse laitoin kalastusvehkeet päälleni ja asensin kaksi perhovapaa pyynti kuntoon. Toisessa pintasiima ja kuulapää larva. Toiseen vapaan intteri-siima ja hieman isompi streameri. Ystäväni aloitti pakkaamisen ja, koska hänen kalsari+t-paita varustus ei näyttänyt kalastukseen soveltuvalta, päätin itsekkäästi käydä kokeilemassa suvannosta harreja. Pikkuveljeni oli jo pelipaikoilla, mutta suvannossa loikkivat kalat eivät olleet kiinnostuneita hänen perhoistaan. Kahlasin noin vyötärön syvyyteen, jotta yltäisin heittämään pintakäynteihin asti. Kalat olivat hyvin nirsolla päällä, vaihtelin pintaperhoja, kuin Räikkönen tallia (aika paska vertaus). Laitoin siimaani Parachute Adamsin ja harria alkoi nousta. Kerkesin saada 3 C&R noin 35cm harjusta, ennen kuin ystäväni huuto alkoi jo särkeä korvia - "LÄHETÄÄÄN JO!"
Tarkoituksena oli, että menomatkalla kävelemme jokivartta samalla hieman kalastellen. Pikkuveljeni sekä ystäväni heittelivät virveliä, tuloksetta. Itse, jo kauan aikaa sitten virvelini myynyt kaveri, heittelin perhoa. Huomasin pintakäyntejä noin joen keskiosassa. Heittäminen oli todella hankalaa, sillä takaheittotilaa ei ollut ja pusikot rannalla tekivät rullaus/spey heitot lähes mahdottomiksi toteuttaa. En antanut periksi. Improvisoin ja sain perhoni lentämään haluttuihin pituuksiin asti, lähes täydelliseen paikkaan, aivan pintakäyntien yläpuolelle. Vesi oli kirkasta ja polaroitujen aurinkolasieni avulla pystyin paikallistamaan harjuksen sijainnin. Löysin oikean perhon ja lopputulos oli 45-50cm harjus.
Jatkoimme patikointia könkäälle. Vatsani alkoi hieman kurnia, joten päätin toteuttaa ystäväni neuvoa - "Jos on näläkä, niin kannattaa juua kaljaa". Helpotti!
Noin 4-5km patikoinnin jälkeen saavutimme Suomunkönkään. Näimme rannalta savut, joka oli merkki leiripaikasta. Meitä vitutti. Kävelimme leirin ohi ja näimme siellä jotain, minkä olisimme voineet jättää näkemättäkin - Jalokahvia. Leiripaikan omistaja kalasti rannalla ja jututimme häntä tovin. Hänen kertomuksensa antoivat lisää intoa kalastukseen. Jatkoimme hieman alaspäin, jossa sijaitsi tulipaikka. Aloin tehdä tulia, samalla pikkuveljeni sekä ystäväni lähtivät kalastamaan. Söimme ja teimme muutamat laskut. Kalaa ei näkynyt, pieniä harreja lukuunottamatta. Kävelimme vielä hieman alaspäin, itse könkäälle. Voin sanoa, että näky ja tunnelma siellä, veti miehen hetkeksi hiljaiseksi. Miehen korkuisia kuohuja ja niin kova ääni, että piti huutaa vieressä olevalle henkilölle asiansa. Tunnelma oli loistava! Kiitos ystävälleni, jonka aloitteesta päätimme käydä katsomassa ko. paikkaa.
Palasimme ylemmäksi, kalapaikoille. Kalastimme jonkin aikaa, mutta kalojen koko sekä niiden huono saatavuus ei innostanut meitä. Istuimme ystäväni kanssa rannalle, avasimme oluet ja pohdimme tilannetta. Nuoruuden energiaa täynnä oleva pikkuveljeni taisteli ihailtavasti perhovapa kädessään joen rannalla, tuloksetta. Emme osanneet odottaa seuraavaksi tapahtuvaa. Leiripaikan omistava, nuori mieshenkilö käveli luoksemme rannalle kädessään jallu-pullo. Keskustelimme jonkin aikaa ja jallu-kierros oli todellisuutta. Siirryimme hänen leirilleen ja noin 2 tunnin keskustelun jälkeen lähes kaksi jallu-pulloa koreilivat tyhjyydellään. Ystäväni puhe alkoi sammaltaa sen verran pahasti, että päätin alkaa puhumaan lähtemisestä kohti omaa leiriämme. Jallua tarjonneen miehen kertomukset hänen neljästätoista koirasta antoivat lisää aihetta poistumiselle paikalta. Ystäväni ymmärsin nonverbaalisen viestimiseni ja aloitimme matkan kohti leiriämme, eli Harrinmukkaa. (Jallua tarjonnut henkilö, jos luet tätä: Kiitos vielä kerran!) Matka leirille sujui lähes moitteetta. Hyvien juttujen ja railakkaan naurun saattelema matka leirille tuntui lyhyeltä. Pikkuveljeni oli nääntymäisillään, joten teimme kunnon ruoan ja aloitimme fiilistelyn. Oma olotilani ei ollut kehuttava, sillä huussissa käynti antoi aihetta huolestumiseen. Parin tunnin jälkeen olo kuitenkin parantui ja ilta jatkui. Joka kerta, kun söimme, paistoimme mukaan paketillisen makkaraa. Lähes joka kerta yksi makkara jäi yli, joten kuukkelit pitivät meille mukavasti seuraa samalla syöden tuota jämä-makkaraa. Loistava malli btw! Kalastus ei yöllä enään juurikaan kiinnostanut, joten päätimme keskittyä kuukkelin syötittämiseen.

Allekirjoittaneen harjus.

Matkalla Suomunkönkäälle.

Koskea...

ja kuohuja.

 

Liian pitkään metsässä ja mieli alkaa tekeen Grillin lihistä.

Legendaarinen The Kuukkeli! (Sanoinhan, että se osaa nuo mallin hommat!)

8.7.-12 Sunnuntai

Tällä kertaa herätyksessä oli havaittavissa intti meininkiä. Kello soi ja ystäväni pomppasi ylös, kuin koko illan maitoa juoneena. Ihme kaveri, jumalauta! Itse makasin viimeiseen asti makuupussissani, ainoa asia, mikä häiritsi, olivat sääsket, jotka tunkeutuivat telttaan pikkuveljeni aukaistessa oven. Taistelin vastaan - pipo silmille, huppu päähän=ei pitäisi löytyä paljasta ihoa! Oli pakko nousta siinä vaiheessa, kun sääsket alkoivat syödä sormenpäitä... Ystäväni oli jo purkamassa telttaansa, kun ryömin ulos omastani. Valuin laavulle ja istuin sääskitulille.
Ystäväni sai purettua oman telttansa ja aloitti kalastuksen suvannossa yhdessä pikkuveljeni kanssa. Oma telttani komeili yhä pystössä, tiesin mikä oli edessä.  Noin tunnin pohtimisen ja kikkailun jälkeen olin yllättänyt itseni. Teltta oli purettu ja pussissa! (Huom! Kyseessä ei ole normaali kupoli-teltta, vaan hieman isompi, eteisellä varustettu sellainen.)  Pikkuveljeni ja ystäväni olivat syöneet jo ennen alettuani purkamaan telttaa, joten sain ruokailla itsekseni. Söin ja puin kalavarusteet päälle. Aloitin kalastukseni streamereillä. Edellisyönä, noin kello 5 aikoihin sattuneen tapaturman saurauksesta kahluuhousihini oli syntynyt reikä polven kohdalle. Tapaturma, eli ystäväni heitti muovisen likööri-pullon nuotioon, jonka seurauksena se räjähti ja kipinä lensi housujeni päälle. Tuo reikä polvessa hankaloitti kahlaamista, jonka vuoksi se hankaloitti myös kalastustani. Kaloja ei tullut.
Improvisoin jälleen. Koska reikä housuissa teki kahlaamisen hyvin epämiellyttäväksi, päätin riisua ne pois. Päätin riisua pois myös kaikki muutkin vyötärön alapuolella olevat tekstiilit. Jalkoihini jätin ainoistaan kahluukengät, kahlaaminen oli jälleen mahdollista! Koska ilma muistutti lähinnä Välimeren-ilmastoa, toi kahlaaminen munasillaan mukavan viilennyksen tuohon paahteeseen. Ystäväni sekä pikkuveljeni olivat kuolla nauruun - ihmettelin, että minkä ihmeen vuoksi. Eikö munasillaan, t-paita päällä, perhovapa kädessä oleva mies ole normaali näky kalavesillä? En jäänyt ihmettelemään asiaa. Joku viisas on joskus sanonut, että kuumana kesäpäivänä pitää muistaa juoda paljon. Aukaisin siis oluen. Fiilistelimme, nautimme ja kalastimme, samalla aurinko helli meitä lämmöllään, ai että! Kalaakin vielä nousi ihan mukavasti. Ystäväni toteutti teoriaani, riisui alaosansa pois ja aloitti kahlauksen. Voi sitä riemun määrää, jos joku perhe olisi tullut paikalle! "Noniin lapset, tässä on Suomujoki!". Jep, Suomujoki sekä tyyli jolla sielä kalastetaan kovalla helteellä!
Olin taivaassa. Minun ei tulisi ajaa kotiin, sillä ajoin tänne ja olimme ystäväni kanssa sopineet, että hän ajaa kotiin. Aurinko, kylmä olut, kalastusta, ei kiirettä ja kaiken hyvän päälle kalaakin nousi suhteellisen mukavasti! Arvasin, että kaikki tuo oli liian täydellistä ollakseen totta. Ystäväni sai puhelun, jonka seurauksena joutuisin ajamaan kotiin... Avattu olut maahan ja limppari-linjalle. Kello alkoi lähennellä seitsemää, joten lopetimme kalastuksen ja aloitimme tavaroiden kokoamisen lähtöä varten valmiiksi. Tavarat saimme kantoon mutkitta ja lähdimme kohti autoa. Ystäväni sekä pikkuveljeni koittivat virvelillä taimenta vielä matkan varrella sijaitsevasta lammesta, tuloksetta.
Pääsimme autolle, pakkasimme tavarat autoon, istuimme kyytiin ja sihahdus. Hiki valui pitkin kehoani kävelyn seurauksena, eikä kylmä olut olisi ollut pahitteeksi. Ystäväni nauroi ja siemaili Karjalankunnasta kehoonsa, purin hammastani. Grammariin asensin tällä kertaa mättöheviä, sillä tilanne todellakin vaati sitä. Matka kotiin oli rauhallinen ja paria kusi-taukoa lukuunottamatta yhtenäinen. Sodankylästä nappasimme Grillin herkkuja tuliaisiksi kotiin.
Kotiin päästyämme kello oli noin 1.00. Menin saunaan. Istuessani jäähyllä, sääskisavun ympäröidessä minua sekä kylmä kalja kädessäni, mieleeni tuli se, että kuinka nopeaa elämä kulkeekaan eteenpäin. Reissu oli päätepisteessään.

Kantamukset lähtiessä.

Tällaista tällä kertaa. Mitäs piditte? Oikeastaan pitäisi varmaan tehdä ihan oma blogi näitä varten... Kaikki kuvat ovat itse ottamiani. En ole mikään taidekuvaaja, joten kuvat eivät ole yhtä tasokkaita, kuin aiemmat kuvat blogissani. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Tenoreissu 28.6-1.7

 Jep jep joo, aurinko paistaa, elämä hymyilee ja sitä rataa. Viimepostauksesta on siedettävän pitkä aika, joten olen ilmeisesti aktivoitumassa jälleen tämän blogin suhteen. Viimeaikoina on tullut reissailtua melko kiitettävästi niin pohjoiseen, kuin eteläänkin ja palkkakin on sitä mukaa kulunut melko kiitettävästi. Teimme hiljattain ystävieni kanssa reissun Suomen pohjoisimpaan paikkaan, eli toisinsanoen melko lähelle Nuorgamia. Reissun tavoite oli saada lohta Tenojoesta kalastamalla. Jokin kumma polte ajoi itseni kirjoittamaan reissustamme "raportin". Yleensä kalastusaiheiset Reisssuraportit ovat melko tylsiä, joten yritin kirjoittaa raportin, joka käsittelee itse reissua ja siinä sivussa hieman kalastustakin. Olen lukenut viimeaikoina Jouni Hynysen kirjoittamaa kirjaa "Kesämies", joten kirjoitustyyli saattaa olla hieman normaalista poikkeavaa:) Todella loistava kirja btw! Suosittelen lämpimästi.
Ja sitten itse aiheeseen>>>

28.6.-12 Torstai

Aamulla herätessä edellisillan "parit rentouttavat", joita unilääkkeeksikin voi puhutella, rentouttivat vielä sen verran paljon, että aikainen herätys tuntui yhtä ylitsepääsemättömältä, kuin...Noh, kaikesta huolimatta tuoreen kahvin tuoksu sekä nikotiinipommi, jotka odottivat nauttijaansa, saivat kuin saivatkin sääskien raiskaaman vartaloni ylös vällyjen välistä. Hieman tukkoinen olo sekä jyskytys päässä antoivat aiheen elohopeakärjellä varustetun kuumemittarin laittamiseen kainaloon. 37,8astetta. Arvasin, että kyse ei ollut pelkästä lievästä dagen efteristä. Pari buranaa naamaan ja kone käynnistyi taas, kuin 250cc Lynxi ensi vetaisulla kolmen vuoden seisonnan jälkeen.
Reissupäivä alkoi melko nihkeissä merkeissä, mutta parani loppua kohden? Oikeastaan ei. Käytin mummia sairaalassa kylillä, samalla litkin noin viisitoista litraa energiajuomaa sisuksiini, jonkinlaisen tilaani kohentavan vaikutuksen toivossa. Kotiin päästyäni pikkuveli ja mummi laittoivat tortilloja päivälliseksi. Pakkasin tavarat niskalimassa valmiiksi, jotta työnarkomaani, kiireinen ystäväni olisi kerrankin tyytyväinen panostukseeni. Selkä märkänä, otsa hiessä, kolme tavaraa täynnä olevaa laukkua ja silti tuntui, että jokin jäi? Juoksin mummilaan nauttimaan päivällistä. Kaikella kunnioituksella tortillat maistuivat vedessä liuotetuilta puulastuilta, joiden väliin lyödään salaattia ja muuta sellaista lievittämään "maku nautintoa". Mummin valmistama jauheliha-sössö oli kuitenkin aivan toista luokkaa. Olin viimeinen syömässä, joten tätä lihaisaa herkkua oli jäljellä enään kaksi ruokalusikallista. Söin nälissäni (väkisin) kaksi tortillaa.
Hoputin ja piiskasin pikkuveljeäni pakkaamaan, kuin läskipamppu neekeri-orjia 500eKr suolakaivoksella. Tämä hoputus oli hieman aiheetonta, sillä aikaa jäi reilusti ennen, kuin ystäväni tuli hakemaan minut ja veljeni, jotta voisimme aloittaa eeppisen reissun kohti Suomi-Neidon päälakea, eli Teno-jokea. Pääsimme aloittamaan matkanteon ja 5 hengen farmari Opelissa jokaisella paikalla oli istuja. Peräkontti lastattuna erilaisista tarvikkeista, kuten vaatteista, ruoasta ja alkoholipitoisista juomista. Alkoholipitoiset juomat, eli ranskaksi kaljat, maistuivat eräälle autossa istuvalle henkilölle todella hyvin ja 360 kilometrin matkan jälkeen tuon henkilön puhe oli pelkkää sssammaltavaa ässssän sshshshuhinaa. Jeep, lähdimme kalaan! Maisemat kiisivät ohi, kuin Mexicon pikajuna, ystäväni ajaessa 120km/h, 100km/h alueella.
Viimein olimme perillä löysimme todella viihtyisän pienen mökin, joka sijaitsi Teno-joen rannalla. Harvoin saa katsella Suomen puolelta sijaitsevasta mökistä joen vastarannalle, joka onkin jo sitten aivan kokonaan toinen maa. Tuota kaikkea ympäröi henkeä salpaavan kauniin karut tunturit, ai että! Edes tämän alkoholia reilusti nauttineen henkilön sekoilut eivät pystyneet latistamaan tunnelmaa, jonka tuo kyseinen maisema antoi. Nautimme muutamat ja laitoimme tyytyväisinä ja väsyneinä nukkumaan. Tarpeettoman kova yskä riepo edelleen keuhkojani, mutta koko matkan tänne asti päässäni lautasia yhteen takonut apina oli ilmeisesti sammunut, hyvä niin.

"Niin kaukana kotoa, mutta silti tuntuu, kuin koti olisi täällä."

           

29.6.-12 Perjantai

"On kauniina muistona Karjalan maa, mutta vieläkin syömmestä soinnahtaa, kun soittajan sormista kuulla saa, Säkkijärven polkkaa!". Kyllä, Säkkijärven Polkka pärähti soimaan 12.00 aamulla. En tiedä mitään ärsyttävämpää herätys soittoääntä, kuin tuon kyseisen rallin. Eilisten muutamien seurauksena syntyneet keskustelut pikkuveljeni kanssa, venyivät aina aamuun saakka, joten olo herätessä oli, kuin sillä kuuluisalla kastemadolla. Kahvit ja aamupalat naamaan ja menoksi! Kuumemittarikin ilmoitti, että aihetta huolestumiseen ei ole, joten yksi burana riitti tällä kertaa.

Tenojokea myötäileva tie jota kuljimme, muistutti lähinnä vuoristorataa. VUORISTO-RATA?!? HAHHAH, nonii taas. Yritin parhaani mukaan juoda sitruunan makuista virvoitusjuomaa, mutta voin kertoa, että oksennus ei ollut kaukana. Pysähdyimme Utsjoen keskustassa sijaitsevaan "Uulan Säästö" nimiseen elintarvike liikkeeseen. UULAN SÄÄSTÖ?! Mitä helvettiä? Kuka maksaa Maraboun suklaalevystä neljä euroa? Noh, minä maksoin. Lisäksi ostin kurkkupastilleja sekä vuorokauden kestävän rannaltakalastus luvan Tenojoelle. Tästä luvasta pulitin 25e. Kulutettuamme rahat "säästö" nimikkeellä kulkevaan liikkeeseen, jatkoimme matkaa kohti Karigasniemeä, koska kalastuspaikka johon olimme matkalla sijaitsee noin 10km Utjsoelta Karigasniemelle. Ilma oli kylmä sekä todella tuulinen.

Aloitimme kalastuksen toiveikkaina noin 14.00. Vedenpinta joessa oli normaalia korkeammalla ja kokeneena Tenon kävijänä, tiesin, mikä paikka on varteenotettavin kalastuksen kannalta. Osuin oikeaan. Joki oli, kuin puurokattila. Kalat hyppivät...Krhm, lohet hyppivät silmiemme edessä, olimme hyvin toiveikkaita aloittaessamme kalastuksen. Kuitenkin, noin kahden tunnin tyhjänpyytämisen jälkeen, nuo hypyt alkoivat tuntua suoranaiselta vittuilulta. Ei kalan saaminen ole itselleni se pääasia. Jo pelkkä fyysine oleskelu tuon mahtipontisen joen rannalla tuntuu loistavalta ja vielä, kun näkee kaloja, joita on tullut pyytämään, kyllä kelpaa!

Kolmen tunnin kalastuksen jälkeen olo kalastaessa alkoi olla melko lannistunut. Epätoivoa lisäsivät veneellä kulkevat kalastajat, jotka väsyttivät Jäämerestä tullutta pyynnin kohdetta lähes joka toisella laskulla. Jatkoin silti innokkaasti pyytämistä, kunnes ystäväni tuli luokseni ja kertoi, että kalastuslupa astuu voimaan vasta klo 19.00. Kello oli tuolloin 15.00...hupsista. Noh, nopeasti perhot pois vedestä, tulien tekoon ja makkaranpaistoon. Jatkoimme kalastusta klo19.00 eteenpäin, kävimme syömässä terveellisesti grillillä ja ystäväni kävi nauttimassa myös yhden oluen paikallisessa pubissa. Kalaton ensimmäinen päivä ja saavuimme mökille klo12.30. Kertasimme päivän tapahtumia huurteisen äärellä ja laitoimme nukkumaan. Tai no, muut laittoivat nukkumaan, itse kirjoitin päiväkirjaa menneestä päivästä tulitikut silmillä aina kello 3.00 saakka.

"Kukaan ei voi nähdä kauneutta ennen, kuin avaa silmänsä"

30.6-12 Lauantai

Ystäväni kanssa suunnittelimme edellisenä päivänä, että heräämme hyvissä ajoin aamulla ja suuntaamme kalastamaan, jotta hinnakas vuorokauden lupa ei valu hukkaan.  Kaikkien rakastama "Säkkijärven Polkka" herätys soittoääni oli vaihtunut kukon kieuntaan.  Kello oli tuolloin 11.00.   Itselläni oli tuolloin erittäin mielenkiintoinen uni kesken, eikä herääminen tuntunut oikein kiinnostavan    muitakaan.  Siispä heräsimme uudelleen klo 13.00.  Aamutoimien kanssa emme pitäneet kiirettä. Itse join  aamukahvini  sängyssä röhjöttäen,  samalla  katselin ikkunasta ulos ja siellä virtaavaa  Tenojokea.  Pikkuveljeni valmisti nuudeleita aamiaiseksi, jotka olivat kirjaimellisesti helvetin tulisia, 

hyi vittu!          

Mökkimme sijaitsi siis lähellä Nuorgamia, aivan Tenojoen rannalla, vuoristojen syleiltävänä. Kiireinen ystäväni hoputti meitä auton pakkauksessa, mielessään 25e, jonka hän oli melkein kokonaan maksanut nukkumisesta. Kalastajia 4 hengen porukassamme oli puolet, toinen puolisko tuli tänne pelkästään fiilistelemään sekä kuvaamaan loistavia maisemia (ja minua). Itseäni ei harmittanut tuo menetetty kalastus aika, sillä tulin itsekin tänne fiilistelemään sekä rentoutumaan ja hieman myös kalastamaan. Okei, eniten odotin kalastusta tuolta reissulta, mutta retken todellinen luonne oli omasta mielestäni juuri hyvä näin. 

Ystäväni hoputti meitä...Okei, itsekin hoputin hieman, sillä polte kalastamaan oli kuin kävelisi tulisilla hiilillä. Vuoristorata Utsjoelle ei ollut tällä kertaa läheskään niin paha, kuin eilen. Pysähdyimme ennen Utsjokea kalastamaan hieman harjuksia ystäväni pyynnöstä. Ilma joella oli, kuin jossain tuulitunnelissa. Tuulitunnelissa, jossa sataa vettä aina silloin tällöin. Itselläni tuo harjusten pyytäminen keveillä perhovehkeillä ei juurikaan kiinnostanut, joten otin kelastani melkein kaiken heittosiiman ja heittelin sellaisia 20m-30m heittoja. Tunnin heittelyn jälkeen huomasin, että olin selvitellyt solmuja siimassani enemmän, kuin kalastanut. Ei vituttanut yhtään, kun ystäväni käveli kahden harjuksen kanssa 

luokseni.

Jatkoimme matkaa kohti Utsjokea, kello oli tuolloin noin 16.30. Pysähdyimme tällä kertaa "K-Market Hillajänkä" nimiseen elintarvike liikkeeseen, sillä unohdimme ruoat/juomat mökille. Saimme iloksemme  pian huomata, että säästimme melkein yhtä paljon rahaa, kuin "Uulan (ryöstössä)". 31e pulitimme leipäpaketista, limpparista ja kaljasta ja muusta pienestä. Lievää Lapin-lisää havaittavissa noissa elintarvikkeiden hinnoissa?!

Ruokapussi peräkontissa lähdimme kohti kalastuspaikkaa. Kalastuspaikalle päästtyämme aikaa luvan päättymiseen oli jäljellä enään pari tuntia. Olo oli, kuin vuoristokiipeilijällä paskahädässä, kun ravasimme seinäjyrkkää piennarta pitkin joen rantaan. Laitoimme kalastusvehkeet valmiiksi, samaan aikaan pikkuveljeni ja Mira alkoivat kerätä niitä vähäisiä puita, joita vaivaiskoivujen hallitsemasta metsästä löytyi. Itse söin aprikoosi piltin ja suuntasin matkani kohti joen rantaa. Heittely oli harvinaisen vaikeaa tuulen vuoksi, eikä kaloista näkynyt merkkiäkään. Kalastimme ystäväni kanssa noin tunnin verran ja kello oli tuolloin 18.00. Porukkamme fiilistelijöiden tekemät tulet olivat onnistuneet odottamattoman hyvin, joten laitoin pari makkaraa tikun nokkaan ja paistoin ne loistavilla tulilla. Juttelimme tulien äärellä hetken, samalla päivittelimme ystäväni kanssa kohta loppuvaa  

kalastuslupaa.

Lähdin toisen kerran joelle, kello oli tuolloin 18.30. Yläpuolellamme kalastava henkilö lopetti juuri kalastuksen ja käveli itseäni vastaan. Vaihdoin kuulumisia tämän herran kanssa ja hän kertoi, että on saanut kalaa ihan kohtuullisesti. Hän kertoi myös kohdan, josta kaikki kalat oli saanut. Kiitin vinkeistä ja aloitin kalastuksen. Vinkkejä antaneen miehen neuvot hieman epäilyttivät itseäni, sillä tunnen ko. paikan, kuin omat taskuni, päätin kuitenkin kokeilla. Tämä kyseinen herrasmies päivitteli tuulisia olosuhteita ja harmitteli, että ei saa perhoa lentämään riittävän kauas. Itse, omasta mielestäni, itseäni sen enempää kehukselematta, osaan heittää perhoa suhteellisen pitkälle, joten otin reilusti siimaa ja sain perhon yltämään riittävän kauas. Kolmas heitto ja lohi oli kiinni. Noin puoli minuuttia ja lohi jatkoi matkaansa ilman perhoani suussaan. Tunsin itseni tyhmäksi, sillä kello oli tuolloin 18.45, olimme kalastaneet väärässä paikassa suurimman osan luavastamme, ei vituttanut. Noh, koitin takoa tuota kyseistä paikkaa seuraavat viisitoista minuuttia, kuin epätoivoinen mies tikan tekemää kolo puussa, tuloksetta.

Lohet hyppivät jälleen joessa aivan, kuin vilkuttaakseen meille, että "Hei hei paskat!". Meillä ei vituttanut yhtään, joten jatkoimme matkaa kohti Utsjokea ja siellä sijaitsevaa pubia. Nautin siellä yhden jääkylmän lonkeron ja katselin, kun selväpäinen ystäväni/kuskimme, pelasi RAY:n raha-automaatti pelikonetta. Tuntui, että otsassani sykkinyt, liian korkeasta verenpaineesta melkein räjähtänyt verisuoni oli palautunut normaaliksi ja elämä maistui jälleen jääkylmältä, aiai!

Matka mökille sujui loistavasti, avasimme radion ensimmäistä kertaa matkan aikana, kanavaksi valitsimme tietenkin YleX. Pääsimme mökille ja ilma oli edellee, kuin tornadon (perse)silmässä. Mökissä tunnelma oli loistava, se oli varannut mukavasti lämpöä ja riisuimme ulkovaatteet pois. Avasimme kylmät kaljat, teimme kamiinaan tulet ja aloitimme rentoilun, sillä aamulla ei ollut kiire mihinkään!

1.6.-12 Sunnuntai

Ei ollut ei... Ilta venyi pitkään, kuin nälkävuosi. Porukan kaikki jäsenet olivat mukana "rentoilussa" ja laitoimme nukkumaan kello...? Ei mitään hajua. Melko myöhään varmaan, koska muistikuvat tuosta kyseisestä hetkestä ovat pelkkää mustaa, mutta eihän kesällä pitäisi olla pimeää? Eniwei. Ahh, ihana herätä kotoa! Näin ajattelin heti ensimmäiseksi, kun tulin tajuihini yön jäljiltä. Pian puoliunessa tajusin, että en ollut kotona. Vieressäni oli joku. Tällaiset herätykset ovat aina hyvin kliseisen epämukavia. Avasin varovasti silmäni ja tunsin helpotuksen. Mira. Aloin pikkuhiljaa sisäistää aikaa, paikkaa ja sitä syytä, että miksi makasin sängyssä pikkuveljeni sekä ystäväni Miran välissä. Kotiteollisuuden keulamiestä, Jouni Hynystä lainaten: "Pitäisiköhän pyytää anteeksi?". Noh, päivänmittaan, kun eilisillan palapelin palat oli koottu päässäni yhdeksi, melko rikkinäiseksi kokonaisuudeksi, ymmärsin, että siihen ei ollut aihetta, kai?

Ystäväni, eli ei Miran, vaan serkkuni=ystäväni puhelin soi vissiin 100 kertaa aamun aikana, ainakin se tuntui siltä. Minusta todella alkaa tuntua, että osaan kohta Eero Avenin-Naltiion kappaleen sanat ulkoa. Ystäväni nousi ylös ja hänen kasvoillaan möllötti erittäin kaunis ilme. Tuo kyseinen ilme oli: "Mitä vittua on tapahtunu?"-ilme. "Aletaan siivoamaan..." ystäväni sanoi, sitten hiljaista. Kun katsoin ystävääni, hän istui sängyllään polvillaan "Mitä vittua on tapahtunu?"-ilme kasvoillaan loistaen. Ystäväni kulki koko aamun "Mitä vittua on tapahtunu?"-ilme kasvoillaan. Vielä teipatessaan edellisyönä hajonnutta sohvasänkyä kuntoon (Huom! Teipatessaan), hänen kasvoillaan oli "Mitä vittua on tapahtunu?"-ilme. Voi sitä riemun määrää!

Tuosta kyseisestä illasta /aamusta saisi kirjoitettua vaikka raamatun pituisen eepoksen. Saimme kuitenkin siivottua-, korjattua ja teipattua paikan sellaiseen kuntoon, että kellään ei olisi valittamista. Jätimme pöydälle maksun mökistä sekä kiitoskirjeen omistajille. Jätin hyvästit mökille ja hyppäsin uljaan nelipyöräisen ratsun ohjaimiin, sillä ystäväni koki vielä olonsa epävarmaksi ajamisen suhteen. Ja kaiken muunkin suhteen. Jokatapauksessa pääsimme Utsjoelle, jossa päätimme vielä käydä hieman tukemassa heidän talouttaan, sijoittamalla "Hillajänkä" nimiseen K-Markettiin hieman euroja. Ostimme juomaa, juomaa ilman alkoholia tällä kertaa. Pikkuveljeni osti vielä itselleen noin viiden kilon pussin sipsejä - jäi kuulemma nälkä, vaikka hän tyhjensi aamula lähes koko jääkaapin pohjattomaan vatsaansa. Palautimme myös pulloja noin kolme pussillista. Liikkeessä oli maailman toiseksi hitain kierrätykseen pulloja vastaanottava järjestelmä, joten palautimme pulloja seuraavat viisi viikkoa.

Kuljetin Opelia sekä melko hiljaista porukkaa aina Saariselälle saakka. Pysähdyimme kauppaan Ivalossa sekä Inarissa kävimme syömässä, muuten tuo perseen tunnottomaksi turruttanut matka sujui ilman taukoja. Saariselältä kotiin matka tuntui lyhyeltä. Ehkä Sandelsin 8-packilla oli jotain tekemistä ajan kulumisen kanssa, mutta joo. Tuon noin 150km aikana ehdimme jo suunnitella uuden reissun ensi viikonlopulle ystäväni kanssa, voi tätä surutonta nuoruutta! Kotona kerroin porukoille elämäntarinan pituisen sepityksen reissusta, kävin saunassa ja vaihdoin alusvaatteet hieman tuoreempaan tavaraan. Reissu alkoi olla aikalailla päätepisteessään.

Reissun ainoa saalis löytyi K-Marketin kalatiskiltä. Siihenkään rahat eivät enään riittäneet reissun jäljiltä.

Tällaista tällä kertaa. Kertokaa mitä piditte "raportista", jos piditte siitä saatan tehdä näitä jatkossa lisääkin. Kaikki kuvat tässä postauksessa ovat Miran ottamia ja kaikki oikeudet kuuluvat hänelle. Tässä vielä linkki hänen blogiinsa. Hyvää loppuviikkoa kaikille=)