Päivä 2 (Eka rakkaus)

Noniiin, päivä ehti vain kulua...tai kaksi päivää? jokatapauksessa, tämä haaste homma on todellakin hyvä tehdä bloggaamisen elvyttämiseksi. Nyt olisi vuorossa "Päivä 2 - Eka rakkaus" hmmm, melko mielenkiintoinen aihe. Mielenkiintoinen aihe, varsinkin toteutettavaksi lauantai-illan fiiliksissä, huhhuh, toivottavasti ei tarvitse katua tätä tekstiä jälkeenpäin! Oikeastaan viimeaikoina olen huomannut, että näitä postauksia tulee tehtyä iltaisin parin oluen jälkeen, yksinkertaisesti ajanpuutteen vuoksi. Iltaisin on hyvä hetki hieman hengähtää ja kirjoitella jotain teidän iloksi. Joten saatan olla hieman normaalia avoimempi näiden postauksien suhteen jatkossa, mutta se tuskin teitä haittaa?:D Eniwei uppoudutaanpas tähän siirappiseen aiheeseen oikein kokovartalo kylvyn muodossa!

Ensimmäinen rakkaus...hmmmm... No minun eka rakkaus oli tottakai äiti!<3 Sitten tuli isä ja mummit kuvioihin sekottamaan vähän meikäpojan päätä. Sen jälkeen tais olla pari julkkista jotka tuli minun uniin ja ajatuksiin, omiin fantasioihin. Ne kuitenkin unohtuivat melko nopeasti. Tämä postaus taisikin sitten olla tässä, moro!
Oikeasti, se joka on tehnyt tämän "haasteen" olisi voinut vähäsen panostaa kysymyksiin, koska kustakin kysymyksestä pitäisi ilmeisesti tehdä postaus... Esimerkiksi: lisäkysymyksiä jne..jne... huh no ei siinä mitään, kirjoitetaan nyt tästä mitä mieleen tulee.

En tiedä edelleenkään miten rakkaus määritellään, enkä siitä ala selvää ottamaan. Mielestäni rakkaus on jokaiselle ihmiselle henkilökohtainen tunnetila, jonka koettuaan tietää, että kyseinen mielentila on rakkauta. Se on jonkinlainen vahva tunneside toiseen ihmiseen/asiaan/esineeseen/eläimeen/ jnejne. Sitä ei voi kai selittää, se on jokaiselle ihmiselle henkilökohtaista ja yksityistä. Kukaan ei voi tulla sanomaan ihmiselle, että: "Et sinä sitä rakasta! Se on vaan suurta tykkäämistä!". Ei omaa rakastamista voi toiselle selittää siten, että toinen sen ymmärtäisi. Oma yhteinen koti, lapsia, ollaan naimisissa - silloinko ulkopuolinen ihminen todella voi ymmärtää, että rakastaa elämänsä naista/miestä? Jos joku kysyy minulta, että rakastanko minä häntä? Ja minä siihen vastaan, että: "Kyllä." Mielestäni perusteluja ei vaadita, koska ei niitä pysty kysyvälle kertomaan niin, että hän sen ymmärtäisi. Hänen pitää se vaan hyväksyä.

Joo, tottakai varmaan jokaisen ihmisen aivan ensimmäinen rakkaus on isä tai äiti, niin myös itseni. Mutta uskon, että tällä "Eka rakkaus"- aiheella haettiin ensimmäistä rakkauta johon on tuntenut luonnollista seksuaalista vetovoimaa.
Minun ensimmäinen rakkauteni? Jaa a, olen elämäni aikana seurustellut 4 tytön kanssa, enemmän tai vähemmän vakavissani. Voin sanoa, että jokaisen henkilön kanssa, jonka kanssa olen ollut yhdessä, olen häntä rakastanut tai vähintäänkin tykännyt paljon. Tarkoitan, että sillä hetkellä, kun olen ollut yhdessä ko. henkilön kanssa, olen tuntenut suurta vetovoimaa kyseiseen henkilöön. Mutta, kun jälkeenpäin ajattelee; toiset heistä ovat voimakkaammin mielessä nykyään, kuin mitä toiset.

Ensimmäinen seurustelusuhde oli ala-asteella erään lapsuuden ystäväni kanssa. Se oli hienoa siihen aikaan, vaikka kyseinen romanssi ei kestänytkään viikkoa kauempaa. Se oli kuitenkin silloin jotain uutta ja ihmeellistä. Nykyään sanon, että ala-aste seurusteluja ei voi ottaa vakavissaan. Ne ovat kuitenkin tärkeitä kokeiluita ja valmistautumista tulevaan ja aikuistumiseen. Silloisen partnerini kanssa olemme edelleen ystäviä ja hyvissä väleissä. En voi sanoa, että hän oli ensimmäinen rakkauteni, sillä hän on pitkäaikainen lapsuudenystäväni ihan vauvasta saakka, joten tuo seurustelu oli aikalailla kokeilua vain. Rakastan edelleen tätä kyseistä henkilöä hyvänä kaverina ja ystävänä:)

Seuraavan ihanan tytön kohtasin yläasteen seitsemännellä luokalla. Ihastuin tähän tyttöön välittömästi, yläasteelle päästyäni. Tykkäsin hänestä valtavasti jo ennen kuin edes aloimme seurustella. Lopulta meidät yhteen saattoi hyvä ystäväni, serkkuni. Serkkuni tavallaan "paritti" meidät yhteen. Aloimme siis seurustella. Tämä suhde oli jo hieman vakavempi, näimme päivittäin koulussa ja kävimme myös pari kertaa "TREFFEILLÄ!" kylillä, huhhuh. Kaikki oli itselleni todella vierasta; kuinka minun tulisi käyttäytyä tällaisessa tilanteessa? Olin oma itseni. Olihan se hieman omituista, mutta yritin parhaani! Lopulta en enää jaksanut sitä. En ole varma miksi, mutta kesäloman alettua, jätin niin mukavan ja kauniin tyttöystäväni kylmästi tekstiviestillä. Nauru pääsee, kun nyt ajattelee kyseistä tilannetta: Mitä helvettiä mie oikein silloin ajattelin, ko pystyin olemaan niin törkeän ilkeä?! Nooh, pari vuotta kului kyseisestä hetkestä, en tiedä mitä hän minusta tuona hetkenä ajatteli - oli varmaan melko vihainen ja silleen. Nyt kuitenkin ollaan hänen kanssaan puheväleissä ja hyviä kavereita, eikö niin?:D Voin sanoa, mutta en ole täysin varma mitä silloin tunsin, taisin kuitenkin ehkä hieman rakastaa kyseistä henkilöä.

Vuosi kului, kun tutustuin pikkuveljeni kautta hänen luokkakaveriinsa. Tunne tuohon kyseiseen henkilöön oli todella vahva ja halusin hänet omakseni keinolla millä hyvänsä. Juttelimme kauan aikaa "mesessä" ja pikkuhiljaa tunne vahvistui entisestään. Lopulta tuo minua vuotta nuorempi tyttö uskalsi kysyä minulta, että alkaisinko seurustelemaan hänen kanssaan. Olin hieman yllättynyt kysymyksestä, mutta ennen sitä minulla oli ollut usein perhosia vatsassa ajatellessani tuota kyseistä tyttöä. Vastasin pyyntöön myöntävästi. Seurustelu aika oli hyvin mielenkiintoista, sillä tuntui, kuin tuo alkuhuuma ei katoaisi millään, vaan tykkäsin yhtä paljon hänestä, kuin alku aikoina tykkäsin. Lopulta kuitenkin luonto päätti, että emme sovi toisillemme. En muista mikä siihen loppupeleissä tuli väliin, mutta se ei vain yksinkertaisesti kestänyt. Puhuimme jonkin verran erottuamme ja muistaakseni emme olleet vihoissamme toisillemme. Kuitenkin peruskoulun päätyttyä ja hänen muutettua muualle opiskelemaan, emme ole jutelleet sen jälkeen. Näin ko. henkilöä ensimmäistä kertaa sitten pariin vuoteen tuossa  viikko sitten. Emme puhuneet toisillemme mitään, emme eden vaihtaneet katseita. Surullista sinänsä, sillä tykkäsin hänestä silloin todella paljon. Aika muuttaa meitä, niin kai se menee.

Peruskoulu loppui ja lähdin lukioon. Lukion toisena vuotena tapasin siihen astisen elämäni naisen. Elämäni naisen, koska olin jo melko kauan aikaa katsellut tätä kyseistä henkilöä sillä silmällä ja olimme jopa nähneet kasvotusten jonkin verran. Asia johti toiseen ja toinen asia kolmanteen. Yhtäkkiä aloimme nähdä lähes joka viikonloppu, nuo viikonloput olivat täydellisiä itselleni, koska tuo toinen henkilö oli osa noita viikonloppuja. Aikaa kului, näimme toisiamme usein ja juttelimme sosiaalisen median välityksellä lähes päivittäin. Tunnelma välillämme lämpeni siihen pisteeseen, että yhdessä olomme muuttui ns. seurusteluksi. Tässä vaiheessa voin sanoa, että tämä seurustelu oli jo tosi vakavaa ja voin sanoa, että rakastin kyseistä henkilöä. Hänkin rakasti minua, tiesimme molemmat sen. Jokatapauksessa tämä rakkaustarina ei kestänyt loputtomiin, eikä onnelliseen loppuun saakka - se päättyi harkitsemattomiin virheisiini. Olemme kuitenkin puheväleissä nyt, mutta ei juurikaan sen enempää.

Voin nyt sanoa pitkän harkinnan jälkeen, että ehkä tämä viimeiseksi mainitsemani henkilö on se, joka on ollut itselleni se true first love. Kuitenkin, kun miettii, niin kai se on sitten ollut hän:) Meillä oli omasta mielestäni mukavaa sen aikaa kun oli. Nautin itse tuosta ajasta todella paljon, oikeastaan nautin tuosta ajasta enemmän, kuin ennen olin nauttinut keväästä. Hän sai kevään näyttämään valoisemmalta, sai uskomaan, että kyllä aurinko vielä jokin päivänä alkaa lämmittämään ja sulattaa jään - silloin kaikki kasvit alkavat kukkia ja puut tehdä lehtiään, silloin ruoho alkaa vihertää ja ilma on lämmin.  Juuri, kun kaikki oli lämpenemässä, kukat olivat puhkeamaisillaan, kasvit olivat versoilla ja jää oli muuttumassa vedeksi - silloin routa tuli ja jäädytti kaiken uudestaan, pitkä talvi oli edessä.

No joo vähän runoilua tuohon, mutta tuo viimeiseksi mainitsemani henkilö oli kai se ensi rakkaus. Nimiä en viitsi mainita, sillä kaikki eivät sitä välttämättä halua. Lisään vielä yhden kuvan tähän loppuun minusta ja tuosta "ensi rakkaudestani" . Hyvää loppuviikonloppua ja alkavaa viikkoa kaikille!

Päivä 1 (Esittele itsesi)

Ooooraaait! On korkea aika aloittaa tämän haasteen toteuttaminen, koska te sitä niin helkutisti halusitte! Tarkkailin vähän nuita kysymyksiä ja suurin osa niistä on kysymyksiä johon voisi vastata tyydyttävästi parilla lauseella, mutta mutta. Ehkä tämä haaste ei vastaa blogini yleistä sisältöä, mutta mitä sitten? KUVIA, VÄREJÄ JNEJNE, ehkä tämän toteuttaminen vaatisi noita edellämainittuja asioita, hmmm... Ehkä lisään pari kuvaa näihin tuleviin postauksiin (jos jaksan). Pitemmittä puheitta aloitetaanpas tämä haaste!

Joo elikkä olen kohta yhdeksäntoista vuotias mies tai miehen alku Lapista, vielä hieman tarkemmin Sodankylästä, vielä hieman tarkemmin: osoite on... ei makiaa mahan täydeltä;) Okei, käyn lukion kolmatta vuotta ja opinnot jatkuvat vielä neljännelle vuodelle saakka, toivottavasti eivät kuitenkaan sitä pidempään... Valitsin neljän vuoden lukion, koska koin, että se on itselleni ja omille tarpeilleni sopivin vaihtoehto. Armeijaan menosta ei näillä näkymin ole tietoa, enkä halua kiirehtiä sen kanssa - menen sinne sitten, kun kerkeän. Pituus on noin 180cm ja paino...iiiik en mie halua kertoa! Vitsi vitsi, paino ylitti tuossa viikko sitten sen pyhän tosimiehuuden rajan, eli 100 kiloa! (johtuu varmaan älyttömästä lihas treenistä!) Sitä paitsi niinhän sitä sanotaan, että lihas painaa enemmän, kuin läski! No joo en mie nyt mikään Good Year kuitenkaan ole, mutta vähän reilumpi pojan kloppi.

Harrastan jääkiekkoa paikallisessa joukkueessa, joka kantaa nimeä SoPa, eli Sodankylän pallo. Neljä kertaa viikossa reenit ja peli/pelit viikonloppuisin. Ja joku kysyy, että mikset ehdi blogata? No joo, olen harrastanut jääkiekkoa niin kauan kuin muistan ja se on tavallaan elämäntyyli. En tiedä mitään NHL:stä tai SM liigasta tms. "en mie tiijä, mie pellaan vain jääkiekkoa..." Harrastan myös intohimoisesti kalastusta sekä metsästystä. Perhokalastus on kaikkein lähinnä sydäntäni, ja kesät kuluvatkin mukavasti jokivarsilla seisoskellessa (tyhjää pyytämässä). Perhokalastus vaatii tietenkin perhot, joten sidon ne itse. Olen varsinainen poropeukalo, mutta osaan kuitenkin yhtä sun toista, jos siihen todella panostan. Ajattelenkin, että kuka vain pystyy mihin vain jos sitä todella haluaa, tarvitaan vaan asennetta, motivaatiota ja intohimoa! Olen sijoittunut 3. Mustad Scandinavian Open perhonsidonta kilpailun nuorten sarjassa. Harrastan kaikenlaista pientä värkkäilyä aina välillä... Harrastan myös biljardia. Se on todella lähellä sydäntäni, pelaan biljardia melkein joka päivä kahdesta tunnista eteenpäin. Olen harrastanut biljardia noin kolme vuotta. On todella rentouttavaa unohtaa kaikki muu ympärillä oleva ja kesittyä vain pöytään ja palloihin. Biljardi on hyvin väärinymmärretty laji, kirjoitan ehkä tulevaisuudessa lisää ko. aiheesta.

Nautin monenlaisista asioista. Kuitenkin kaikista tärkeimpinä mainittakoon pienet asiat. Pienistä asioista saan kaikista eniten mielihyvää ja nautintoa. Jokapäiväiset tai joka viikkoiset pienet arjen hienot hetket ovat kaikista tärkeimpiä itselleni. En tarvitse 1000euroa tai etelänlomaa, jotta voin nauttia elämästä. Rankan viikon jälkeinen perjantai-ilta, pari kaveria, muutama olut, hyvää ruokaa ja sauna. Tuollaiset pienet nautinnon ovat elämän suola. Mielestäni kaikkien pitäisi oppia nauttimaan enemmän pienistä asioista. Arvostan suuresti vanhoja ihmisiä, monestakin syystä, mutta yksi tärkeimmistä on juuri se, että he osaavat arvostaa ja nauttia pienistä asioista. Iltapäivä kahvi hyvän pullan kanssa tai keskustelu lapsen/lapsenlapsen kanssa ovat tärkeitä ja suuria asioita heille. Todellisuudessa nuo asiat ovat meille hyvin pieniä ja vaivattomia, emmekä pysähdy ikinä ajattelemaan niitä, saatika arvostamaan. Jokainen päivä on lahja vanhemmille ihmisille ja he nauttivat niistä, joten miksi me emme nauttisi niistä samalla tavalla?

Harrastan myös kirjoittamista, lähinnä fiktiivisiä, oikeasta elävästä elämästä, kertovia novelleita sekä tietenkin tätä bloggaamista. Kirjoittaminen on minulle tavallaan terapiaa millä pystyn selkeyttämään päätäni ja irtautumaan hetkeksi käsillä olevasta hetkestä. Jotkut ovat kehuneet tekstejäni ja jotkut ovat olleet kriittisiä, mutta muiden kommenteista olen saanut sen käsityksen, että olen melko hyvä kirjoittamaan. Äidinkielen opettajani on toisinaan hieman erimieltä asiasta, mutta ääääähhh: asiatekstejä, esseitä: kielioppi virheitä jnejne. Tietynlainen kirjoittaminen on taidetta ja minä rakastan taidetta. Ei taiteessa päde mitkään säännöt, taide on vapautta, sen avulla ihminen pystyy toteuttamaan jotain aivan uutta ja ihmeellistä! Osallistuin myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa kahteen kirjoituskilpailuun, mutta ei niistä sen enempää;) Saa nähdä.

Mööö, musiikki makuni on hyvin vaihteleva. Sanotaanko vaikka näin yleismaailmallisesti, että ole aikalailla kaikkiruokainen musiikki-mies. Minuun uppoaa lähes kaikki, lähes kaikki. On joitain tiettyjä genrejä joita en vaan yksinkertaisesti voi sietää, esim. R&B. Enimmäkseen omaa musiikkikorvaani miellyttää raskaammanpuoleinen musisointi. Lähes kaikki raskas musiikki uppoaa itseeni, aina blackmetallista - postcoreen asti. Viime vuosina olen löytänyt loistavia "core" bändejä, jotka ovat vieneet sydämeni, niistä mainittakoon: Chelsea Grin, Whitechapel, Heaven Shall Burn, The Devil Wears Prada, We Came As Romans. Okei okei, nyt joku tulee itkemään, että kaikki nuista ei ole core bändejä! Mulle se on aivan se ja sama, genret on vaan ihmisten keksimiä luokituksia musiikille. Itselleni nuo bändit ovat corea, end of the fucking story. En osaa soittaa mitään, osaan laulaa jotenkuten; ärjyä, karjua, growlata, huutaa jnejne.

Pidän kaljasta, rakastan kaljaa.

Minulla ei ole mitään fanaattisia poliittisia kantoja. Minun mielestäni luontoa pitäisi arvostaa enemmän, kuin mitä sitä nykyään arvostetaan. Eläimiä ja kaloja, niiden pyynti kiintiöitä tulisi miettiä kestävän kulutuksen kannalta. Luonnossa eläville eläimille/kaloille pitäisi antaa enemmän arvostusta. Kaivoksia Lapissa pitäisi rajoittaa rankalla kädellä, niitä kuitenkin näyttää syntyvän, kuin sieniä sateella, mikä ei mielestäni ole hyvä asia miltään kannalta. "Olen lähtökohtaisesti maahanmuutto vastainen" minulla ei ole mitään vastaan maahanmuuttajia kohtaan, jotka tekevät töitä/opiskelevat, eivätkä käytä hyväksi rakkaan maamme anteliasta sosiaaliapua. Valitettavasti näitäkin ihmisiä on aivan liikaa maassamme. Nyt joku tulee haukkumaan minua rasistiksi. Voin vain nauraa tuollaiselle kommentille, en muuta. En ole rasisti, yritän vain nähdä todellisia asioita propaganda vaikutteisten mediakulissien takaa.

Jokatapauksessa olen harvinaisen leppoisa ihminen, hieman ujo, mutta mukava ja rauhallinen. Osaan myös tehdä hymyn toisen ihmisen kasvoille, jos tilanne sitä vaatii. En ole mikään hölöttäjä persoona, mielummin pohdin asioita päässäni, ennen kuin päästän ne kaiken maailman tietoisuuteen. Pidän itseäni hyvänä ihmisten tulkitsijana ja minusta on kiehtovaa mitä kaikkea eleet ja ilmeet pystyvät ihmisestä kertomaan. Olen ollut aina kiinnostunut ihmisten "kylmältä lukemisesta" ja olen ehkä kehittynyt siinä jonkin verran vuosien varrella. Kaikki eivät tiedäkkään mitä itsestään paljastavat olemuksellaan; pienillä liikkeillä ja eleillä.  Olen hyvin elämänhaluinen ja iloinen nuori mies! (Deitti-ilmoitus nimimerkillä Tero_69) No joo siltä tuo vähän vaikuttaa:DD

No joo, siinäpä tuota tuliki vähän pintaraapasua minusta, mutta ehkä kaikki oleellinen on tuossa tämän postauksen osalta! Lisään tähän loppuun vielä pari KUVAA, huhhuh! Nauttikaa elämästä ja pienistä asioista! Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Itse keksitty ja sidottu perho. (The Magic Of Christmas)

Haaste?

Tiedän, että blogini sisältö on viime aikoina laadultaan hieman heikentynyt. En tiedä mistä se johtuu, ehkä vain yksinkertaisesti siitä, että aika ei riitä tämän ylläpitoon. Täytyy myös tunnustaa, että ehkä kiinnostus on myös hieman laantunut.  Alussa, kun loin tämän blogin olin hyvin kunnianhimoinen ja kuvittelin satoja lukioita blogilleni, mutta vuoden ylläpidon jälkeen ymmärrän, että kaikki ei ole niin yksinkertaista. En tiedä mitä erikoista nuo bloggaajat, joilla on tuhansia lukijoita, tekevät toisin, mutta ilmeisesti itsestäni siihen ei ole. Ei siinä mitään, mutta yritän silti aktivoitua ja tehdä postauksia, koska jokainen lukija on yksilö ja jos sinä pidät postauksistani se antaa voimaa jatkaa. Tottakai jatkan, koska itse haluan, ei tämä mitään "pakkopullaa" itselleni ole. Sain eräältä henkilöltä tällaisen haasteen itselleni toteutettavaksi. Ennen kuin alan toteuttamaan tätä haastetta, haluan kuulla, että haluatko sinä, että toteutan tällaisen haasteen? Tämä olisi loistava tilaisuus saada inspiraatiotaa tehdä postauksia, mutta kaikki riippuu teistä! Kommentoikaa haluatteko minun tekevän tämän! Kunnioitan nyt täysin teidän mielipidettänne - te päätätte!

HAASTE!

Päivä 1- Esittele itsesi

Päivä 2 - Eka rakkaus

Päivä 3 – Minun vanhempani

Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Päivä 6 – Minun päiväni

Päivä 7 – Paras ystäväni

Päivä 8 – Se hetki

Päivä 9 – Uskoni

Päivä 10 – Päivän asu

Päivä 11 – Sisarukseni

Päivä 12 – Käsilaukussani

Päivä 13 – Tällä viikolla

Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?

Päivä 15 – Unelmani

Päivä 16 – Eka suudelmani

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni

Päivä 19 – Kaduttaa

Päivä 20 – Tässä kuussa

Päivä 21 – Toinen hetki

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Päivä 25 – Ensimmäinen harrastukseni

Päivä 26 – Pelkään

Päivä 27 – Suosikkipaikkani

Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin

Päivä 30 – Soittolistallani

Päivä 31 - Viimeinen hetki

Torstai-illan mindfuck!

Uuuh, pitkästä aikaa! Tänään aloin miettimään bloggausta ja uutta postausta jne. ja mietin, että "ei saatana!" Onhan nyt taas pikkusen liian pitkä aika viime postauksesta, eikö? No olen tässä viimeaikoina toteuttanut Hannin neuvoa, eli: "älä ota stressiä bloggauksesta/postauksista!" tai jotain semmosta! En ole ottanutkaan. Olen miettinyt ja toteuttanut asioita jotka kuuluvat normaaliin arkipäiväiseen elämääni. Pikkuhiljaa kuitenkin tuolta jostain alitajunnan syvimmistä lokeroista on tullut mieleen tämän blogin ylläpito.  Tajusin ottaa itseäni niskasta kiinni! Yleensä omat postaukset syntyvät hyvästä inspiraatiosta, joka alkaa pikkuhiljaa kehittyä päässäni ja lopulta on valmis kirjoitettavaksi puhtaaksi. Kuin myös tällä kertaa!... tosin tällä kertaa en ole oikein varma aiheesta.

Olen viime aikoina mietiskellyt monia asioita ja ajattelin hieman kirjoitella niitä ylös, sillä sitä vartenhan tämä blogi on? Minua varten? Niin ainakin itse asian ajattelen. Nyt ei oikeastaan kiinnosta kuka tätä lukee tai kuka tätä tekstiä arvostaa/kommentoi. Teen sen vain oman itseni takia. Itselleni. En kerro nimiä tai muutakaan yksityiskohtia. Ne ketkä tätä tekstiä lukevat tietävät kenestä puhun ja kommentoivat jos niin parhaaksi katsovat.

Tapaan ihmisen, joka on todella mielenkiintoinen henkilö ja löydän sanattoman, mutta voimakkaan yhteyden tähän ihmiseen. Varovainen, mutta voimakas. Tuo ihminen on luonteeltaan iloinen ja olemukseltaan huoleton. Toisaalta taas hänestä huokuu ymmärtäväinen ja luotettava persoona, ihastun välittömästi kyseiseen henkilöön. Vaikka olenkin tiennyt hänen olemassaolostaan jo tovin, vasta nyt pystyn näkemään kokonaisuuden tuossa henkilössä. Jostain kumman syystä tiedän, että tuo kyseinen henkilö tuntee jotakuten samoin minuun. En ole varma asiasta, mutta päivä päivältä tuo tunne, tieto siitä vahvistuu. Hän antaa merkkejä siitä, se on polku jota minu tulee seurata.
Alan seuraamaan polkua. Eteen tulee monenlaisia risteyksiä, jotka liittyvät joko minuun tai häneen. Jokatapauksessa, nuo risteykset koskettavat aina meitä molempia. Vaikka tiedämme toisen kääntyneen risteyksestä, emme silti kerro sitä toisillemme.  Vaikka tiedämme mitä tuo risteys merkitsee, ja mitä siitä kääntyminen merkitsee, emme kerro siitä. Emme puhu siitä. Sillä emmehän me ole puhuneet muutenkaan toisillemme ikinä mitään tärkeää? Olemme vain hassutelleet. Jatkamme samalla tavalla, sillä olemme hyvin samanlaisia luonteeltamme: kumpikaan meistä ei uskalla ottaa aloitetta, vaan odottaa toisen tekevän sen. Kumpikin meistä on valmis, mutta kumpikaan meistä ei ole valmis.
Aika vyöryy fantasioina molempien päässä. Olen valmis tekemään sen, mitä minulta miehenä vaaditaan. Mutta, sitten näen sen: istut toisen miehen auton kyytiin. Saan tietää, että olet varattu. En tiedä mitä ajatella asiasta, en ole pettynyt, en myöskään ole onnellinen. Eihän meillä koskaan edes ollut mitään todellista? Jatkan kuten olen jatkanut tähänkin asti, normaalisti, tuntemaani elämää. Sinä olet aloittanut jotain uutta, jotain ihmeellistä, ehkä lopullista. Se on uutta sinulle, vierasta. En tiedä miten se on saanut alkunsa, mutta tyydyn pelkkään sivurooliin teidän tarinassanne. Se riittää minulle, sillä en tunne tarpeeksi hyvin sinua, enkä uutta miestäsi.
Minun elämäni saa uuden suunnan, joka voisi olla lopullinen suunta. Unohdan sinut hetkeksi. Suhteemme pysyy hyvin pinnallisena, mutta tiedän, että tunnet kiellettyä vetovoimaa minuun, kuin myös minä sinuun. Se kuitenkin hukkuu omien romanssiemme tarjoamiin nautintoihin. Meidän ei kannata yrittää mitään, sillä se mitä voisimme menettää siinä, on liian kallisarvoista meille. Emmehän me edes tunne toisiamme, joten miksi uhraisimme jotain, kun emme tiedä saammeko uhraukselle vastinetta.  Näen sinut silti joka päivä. Nuo vartalon muodot, suloiset kasvot ja omaperäinen luonne, ne ovat jotain ainutlaatuista. En silti kaipaa sinua, sillä toinen ihminen tuo minulle kaipaamaani lämpöä. Rakastan häntä, vai rakastanko todella? Onko tämä vain laastari syvässä haavassani? Haavassa, joka on niin syvä, että en osaa käsittää kipua jota se minuun luo. En tiedä. Ehkä en haluakaan tietää, sillä nautin tilanteesta todella. Minulla on joku, ihminen josta välitän. Sinulla on jotain, josta kai välität, joka saa sinut nauttimaan elämästä entistä enemmän.
Päivät sulautuvat toisiinsa. Koittaa hetki, jolloin molemmat meistä olemme tilassa, jossa estot ovat poissa. Olemme alkoholin vaikutuksen alaisina. Suomalaisena miehenä uskallan avata suuni ja kertoa tunteistani sinua kohtaan. Otan riskin, vaikka minullakin on menetettävää. Esitän yllättynyttä, kun kerrot minulle tunteistasi minua kohtaan. Olen jollain tavalla onnellinen, sillä sain tietää, että vaikka on kulunut kaksi vuotta, emmekä ole juurikaan puhuneet toisillemme, tunnemme kaiken tuon jälkeen samalla tavoin toisiamme kohtaan. Se on jotain mikä antaa merkityksen jollekin, en vaan vielä tiedä mille.  Ylitän ehkä hieman rajoja, mutta en ole oma itseni. Juhlimme ja oletan, että se on sallittua. Emme kuitenkaan ylitä mitään rajoja, jotka vaikuttaisivat toistemme elämiin.
Kaikki jatkuu suhteelliseen normaalisti. Elämme edelleenkin kuten ennenkin, mikään ei ole muuttunut. Ihmettelen sitä hieman, sillä tiedät nyt mitä tunnen sinua kohtaan. Silti mikään ei ole muuttunut, ehkä saan hieman enemmän huomiota sinulta, mutta asiat ovat hyvinkin samankaltaisia kuin ennen.
Kasvamme. Olen täysi-ikäinen. Tulee uusi aika, alkoholilla on jälleen suuri osa tässä kertomuksessa. Uskallan avata suuni, kertoa sinulle tämän hetkisistä tunteistani. Kerrot minulle asioita, jotka antavat vastakaikua tunteilleni. Ilta jatkuu, mutta illan jälkeen kaikki muuttuu. Mokaan pahasti ja kaikki tulee muuttumaan. Miehenä otan vastuun teoistani ja tiedostan, että oma romanssini on päättynyt. Sinä olet ollut viisas, et ole tehnyt mitään väärää ja jatkat kuten ennenkin.
Tähän mennessä olen elänyt lämmössä ja huomiossa. Kaipaan sitä edelleen, tiedän, että sinä tunnet jotain minua kohtaan. Yritän hakea epätoivoisesti lämpöä sinusta, yllätyksekseni saan sitä sinulta. Et ylitä missään vaiheessa rajoja, olet hyvin määrätietoinen. Ihailen sinua siinä. Tiedän, että tilanne on nyt toinen: sinulla on joku, josta et halua luopua, mutta minulla ei ole ketään.
Kielletty rakkaus. Minua kiehtoo tilanne, jossa tietyt rajat sitovat sinua meidän tekojemme suhteen. Tiedän, että sinun ja rakastettusi suhde on vahva. Jollain sairaalla tavalla haluan kuitenkin jatkaa tätä ja katsoa mihin se johtaa. Alan elää kanssasi, vaikka itse et elä kanssani. Se on hyvin ironista, mutta minulle se on todellista. Tiettyinä iltoina saan kaikua kysymyksiini sinulta. Minusta tuntuu, kuin sinäkin nauttisit tilanteesta jollain tavalla. Ehkä sinulla on tunteita minua kohtaan kaiken tämän jälkeen? Kun kysyn sinulta suoraan asioita, vastaat kierrellen kysymyksiini. Näen sinun lävitsesi ja tiedän ettet kerro minulle kaikkea. Sinulla on kuitenkin jotain menetettävää, sinun on varottava. Tiedän sen ja arvostan sitä.
Aika kuluu edelleen. Tapaamme yhä useammin ja puhumme toisillemme suoraan. Tiedämme toistemme tunteista, mutta teemme rajat hyvin selväksi suhteellemme. Nuo rajat tuntuvat kahleilta minussa, ne eivät anna tehdä ja sanoa sitä mitä todella sinulle haluaisin tehdä, mitä sinulle haluaisin kertoa. Omistat jotain arvokasta, joka on ajan mittaan kasvanut yhdeksi sinua, se täydentää sinua, etkä halua menettää sitä mistään hinnasta. Olen sinulle kappale.  Tiedät, etten pysty luopumaan sinusta, mutta, jos saisin jonkun muun, tulisit mustasukkaiseksi. Pystyt heitellä minua, tiedät tunteistani, nautit huomiosta. En kuitenkaan tiedä nautitko juuri minun huomiosta vai huomiosta yleensä. Se tekee minut hulluksi. Yritän saada tuota vastausta keinolla millä hyvänsä. En kuitenkaan saa sitä.
Pidän taukoa sinusta, se on vaikeaa. Elät koko ajan mielessäni, pyydän anteeksi sinulta, vaikka en edes tiedä miksi. Saan anteeksi teolleni, enkä edes tiedä mille teolle. Se riittää minulle, olen jälleen yhteydessä sinuun. Yritän kaikkeni, kaikki meidän välillä vaikuttaa todelliselta. Tiedän kuitenkin todellisuuden sinusta ja miehestäsi, mutta unohdan sen toisinaan. Haen lohtua muista, se riittää hetkellisesti. Elän ehkä kuvitelmissa, mutta tunteet minulla sinua kohtaan ovat aitoja, kai kuvittelen, että tunnet samoin minua kohtaan. En tiedä, tahdon uskoa niin, se tekee minut onnelliseksi.
Petät minut. Kaikki se mitä sovimme. Kaikki se mitä luulin ja kuvittelin, musersit sen kaiken, kuin millään ei olisi mitään väliä. Kaikki ne keskustelut ja hetket yhdessä, eivätkö ne merkinneet mitään sinulle? Ehkä en tuntenut sinua sittenkään, vaikka niin luulin. Olit kyllä luotettava ja olet edelleen, mutta mitä järkeä on luottaa ihmiseen joka ei luota minuun? Kerroin sinulle lähes kaiken, se ei ilmeisesti merkinnyt sinulle mitään. Laitoin sinulle viestin ja tiesit mistä oli kyse, mutta et vastannut mitään. Ehkä, koska sinulla on jo jotain ja minut on helppo laittaa syntipukiksi, koska tiedät ettet menetä sitä mikä sinulle on tärkeää. Menetät minut, mutta se ei ilmeisesti haittaa sinua, koska sinulla on se jonka olet aina halunnut.
En enää tunne sinua, enkä tunne sinua kohtaan mitään. En, ennen kuin tulet ja kerrot mistä on kyse, ennen kuin tunnustat minulle jotain, mikä selittää kaiken vääryyden minkä olen joutunut kestämään. Ehkä en tuntenutkaan sinua koskaan ja se, se on kaikista pelottavinta tässä.

Okei, se oli sellanen päänselvitys-sessio. Tuo juttu kertoo tavallaan omasta elämästäni, aika runsaasti romantisoituna, mutta perustuu tositapahtumiin.  Tällaista syntyy torstai-iltana parin tunnin sisällä parin oluen jälkeen. Mukavaa kirjoitella pitkästä aikaa jotain, toivottavsti teistäkin on mukavaa kuulla taas minusta jotain pitkän tauon jälkeen. Koetan aktivoitua jälleen tämän blogin suhteen jatkossa. Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!=)