Juups, hei vaan kaikille taas. < öö mitä helvettiä? Joo, olen tässä jonkin aikaa pohdiskellut uuden postauksen aihetta. Selailin aiempia postauksiani ja löysin postauksen, jossa pyydän teitä antamaan toiveita tulevien postauksieni suhteen. Sieltä löysin pari hyvin mielenkiintoista ehdotusta ja mielikuvitukseni alkoi laukkaamaan, kuin vanha kunnon ratahevonen. Arvoin mielessäni mistä toiveesta tekisin tulevan postauksen ja päädyin tulevaan. Lueskelin blogihistoriani ensimmäisiä postauksia ja vertasin niitä nykyisiin - huomasin järkytyksekseni tasomuutoksen. En ole varma kumpaan suuntaan se lopulta kallistuu, kaipa se on jokaisen henkilökohtainen mielipide. Kesäloman aikana olin harvinaista laiskempi tekemään ylipäätänsä mitään, joten postauksissa ei ollut juurikaan mitään ihmeellistä. Nyt kuitenkin ajattelin, että otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan edes tämän yhden postauksen ajatuksella ja hieman vakavammalla naamalla.
Mikä on nykypäivän yhteiskunnassa tärkeää ja arvostettavaa? Suuri omaisuus? Ihmisarvot? Valuutta? Sosiaaliluokka? Mikä on nykypäivän maailmassa tärkeää ja arvostettavaa? Vastaus on hyvin yksinkertainen - samat edellämainitut asiat. Aikojen saatossa ihminen on tehnyt itsestään jumalan, ravintoketjun huipun. Nykypäivän ihminen muokkaa luontoa sekä eliöitä mielensä mukaan, tehden täten itsestään myös luontoäidin. Ihminen yrittää jatkuvasti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää, samalla tuhoten sitä. Lopulta ihminen hukkuu omaan viisauteensa, tuhoaa itsensä lisäksi kaiken muunkin.
Mikä OIKEASTI on nykyään tärkeää? Minkä pitäisi olla tärkeää? Vastaus on jokapuolella - ilmasto, luonto, järvet, joet meret... Nuo asiat mahdollistavat elämisen maassa. Jos ne säilyvät, eläminen on mahdollista myös jatkossa. Miksi sitten turmelemme noita edellämainittuja asioita jatkuvasti? Emmekö halua antaa jälkikasvullemme mahdollisuutta elää, kuten me olemme eläneet? Kuten aiemmin mainitsin: "Ihminen yrittää jatkuvasti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää." Kysymys kuuluukin: Kenelle? Onko maailma parempi paikka, kun joku päättää kaataa sademetsiä, tuhoten näin eläinten elintiloja, -eliöitä, -eläimiä ja pahentaen ilmastonmuutosta? Entä parantaako jätteiden ja kemikaalien laskeminen vesistöihin maailmaa, kun lopputulos on vesistöiden saastuminen? Vastaus on jokaisen ihmisen oman harkintakyvyn tulos. Joku voisi vastata tähän hienosti vaikka näin: "Tekomme ovat välttämättömiä ihmisten jokapäiväisten tarpeiden tyydyttämisen kannalta". Puhuttaessa ekosysteemistä, puhutaan ihmisistä ja eläimistä. Ihminen on luonut itselleen erityisaseman ekosysteemissä, ihminen tuhoaa toiminnallaan muita ekosysteemejä voidakseen tyydyttää omat tarpeensa. Lopulta ihminen on kuitenkin eläin siinä missä muutkin nisäkkäät.
Palaataanpas aiemmin esittämääni kysymykseen: "Kenelle? Ihminen tekee jatkuvasti maailmasta "parempaa" paikkaa itselleen. Seurauksena saattaa olla jonkin eliölajin totaalinen häviäminen, mutta se sallittakoon, sillä onhan maailma taas parempi paikka meille. Miksi meillä on oikeus vedellä naruja, joihin kenelläkään maanpäällä ei pitäisi olla oikeutta? Lukuisista tutkimuksista huolimatta emme voi tietää seurauksia kaikkivaltiaana luontoäitinä toimimisesta. Luonto on ainoastaan oikeutettu noihin naruihin, se on ainoa, joka pystyy ylläpitämään ekologista tasapainoa maailmassa. Todistusainestoa yltää aina yli 4 miljardin vuoden taakse maailman historiassa.
Jos kerta "maaemo", "luontoäiti" pitää huolen siitä, että maalla on tulevaisuus, miksi me yritämme tehdä maailmasta parempaa paikkaa? Ensin ihminen tuhoaa jotain "parantaen" maailmaa, väittäen, että tällä ei ole tuhoisia seurauksia tulevaisuudessa. Kun tiede kehittyy, huomataan, että 100 vuotta sitten tehdyn "parannuksen" jälkivaikutukset ovat tuhoisia. Parannetaan siis lisää maailmaa! Kaikki tämä vain, jotta meillä olisi kaikkea ja vähän lisää.
Wikipedian tarjoama näkemys ihmisen ja ekosysteemin suhteesta: "Ihminen eroaa kahdella tavalla muista lajeista suhteessaan ekosysteemeihin. Hän pystyy halutessaan tuhoamaan ekosysteemejä sekä myös hallitsemaan niitä tekniikallaan. Ihminen on koko historiansa ajan pyrkinyt hankkimaan riittävästi ravintoa ja muita tarvittavia voimavaroja, jotta se on pystynyt elämään erilaisissa ekosysteemeissä. Ongelmana on aina ollut säilyttää ihmisten omien tarpeiden ja ekosysteemien tasapaino."
Olen ollut aina hieman kriittinen "green peace" tyylisiä järjestöjä kohtaan. Monistakin syistä, esimerkiksi: Maailma on ylikansoittumassa kovaa vauhtia. On itsestään selvä asia, että luonto ei pysty tarjoamaan ravintoa ja elintilaa kovin suurelle määrälle ihmisiä. Eläimiä ja kasveja täytyy jalostaa, jotta ravintoa pystytään tarjoamaan suurelle määrälle ihmisiä. Jalostus toiminta on usein hyvin kyseenalaista ja epäympäristö ystävällistä. Mutta jos todella haluamme syödä sitä pihviä, niin on se lähes pakollista. Joissakin asioissa ekosysteemin ja ihmisten tarpeiden välinen tasapaino ei ole mahdollista. Ahneus on asia mihin ihminen pystyisi vaikuttamaan ja vähentämään aiheuttamaansa tuhoa, mutta kuten historia meille opettaa: Liian monissa tapauksissa, valta sekä ahneus sokeuttavat ihmisen arvostelukyvyn.
Viimeaikoina arvostukseni luonnonsuojelu järjestöjä kohtaan on noussut huomattavasti, he tekevät arvokasta työtä, jonka vaikutuksista saamme nauttia, emme ainoastaan me, vaan myös jälkipolvet. Eilen YLE1 esitti todella mielenkiintoisen dokumentin Norjalaista lohta Chilestä. Kyseessä hyvin avartava ja kattava dokumentti ajankohtaisesta asiasta, suosittelen lämpimästi! Kyseisen pätkän voit katsoa edellämainitusta linkistä. Dokumentissa kyseenalaistettiin epäsuorasti WWF:n toimintaa. Arvostukseni kyseistä järjestöä kohtaan väheni huomattavasti nähtyäni tuon dokumentin. Ymmärsin, että kaikki ei ole siltä miltä näyttää ja, että korruption rappeuttava koura yltää noinkin hyvään toiminnallaan pyrkivään järjestöön. Jokainen mieltäköön asian, kuten haluaa, mutta oma mielipide on se, että tekstiä pitää lukea rivien välistä, jotta pystyy ymmärtämään sen todellisen viestin.
Itse en ole mikään kiihkoilija tämän ympäristönsuojelu-asian kanssa. Enkä todennäköisesti aio ryhtyä mihinkään konkreettisiin, maailmaa mullistaviin toimiin, sillä, kuten kaikkitietävä historia opettaa: Kun yksi paha kuolee, kolme syntyy sen tilalle. Jokainen ymmärtäköön kyseisen vertauksen kuten haluaa. Näistä asioista pitää puhua ja pienillä teoilla, joita yksilötasolla teemme on vaikutuksia suuriin kokonaisuuksiin, pitäkäämme se mielessä.
Miksi itseäni kiinnostaa nämä asiat? Miksi pidän niitä tärkeinä?
Harrastan kalastusta, se on loistava harrastus, josta en luopuisi mistään hinnasta. Aivan viimevuosina olen pannut merkille hyvin huolestuttavan asian. Jokavuosi kalakanta pienenee ja saaliit jäävät vähäisiksi. Vanhat konkarit päivittelevät, että: "Toista se oli ennen, kalaa tuli niin paljon, että ei meinannu jaksaa kantaa kotia niitä... Nyt hyvä jos paistikalat saa." Mistäköhän tällainen johtuu? Tottakai syitä on monenlaisia, vesivoimalaitokset, saastuneet vedet...ilmastonmuutos? Tähänkin ilmiöön liittyy kuitenkin hyvin voimakkaasti yksilö ja hänen toimintansa. Puhdas maalaisjärki kertoo meille, että jos ei ole emokaloja ei ole poikasiakaan. Jos joka kerta, kun käy kalassa, ottaa mukaan kaikki saamansa kalat, on selvää, että sillä on vaikutuksia kalakantaan. Ymmärrän hyvin vanhoja ihmisiä, jotka ihmettelevät ja pitävät pelleilynä kalan päästämistä vapaaksi, saatua sen rannalle. Ennen vanhaa, kun ruoasta oli oikeasti pulaa ja ihmiset näkivät jopa nälkää, pyydystetty kala syötiin, eikä ala-, tai ylämittoja tunnettu. Ihmisillä ei käynyt mielessäkään kalan päästämistä vapaaksi, sillä kala on ruokaa siinä missä leipäkin.
Jotenkin minun on hyvin vaikea uskoa, että nykypäivän Suomessa tai muuallakaan länsimaissa olisi niin suuri pula ruoasta, että harrastus mielessä kalastusta harjoittavan henkilön olisi otettava kaikki kalat siksi, että saa ruokaa syödäkseen. Itse en harrasta kalastusta siksi, että saan kalaa ruokapöytään tai, että saan vietyä ruokaa perheelleni. Harrastan sitä aivan muista syistä. Kunnioitan usein kalalajeille asetettuja ylä- sekä alamittoja. Niitä ei ole asetettu kalamiesten kiusaksi, vaan siksi, että kalakanta säilyy. Jos todella haluan ottaa kalaa syötäväksi, otan sen kokoisia kaloja, joita kyseisessä vesistössä on paljon. Käsitys siitä, että mitä suurempi kala on, sitä järkevämpää se on tappaa, on väärä. Jos vesistöstä katoaa kaikki suuret ja vanhat emokalat, vaara kalakannan kääpiöitymiselle on suuri. Lisäksi suuret emokalat omaavat suuren vastuun vesistön kalalajien tulevaisuudesta.
Valikoivan kalastuksen ei tarvitse välttämättä tarkoittaa ehdotonta C&R kalastusta. Olen ilokseni huomannut, että yhä useammin joen varrella törmää henkilöihin, jotka päästävät saaliskalan takaisin vesistöön. Omalla paikkakunnallani ja uskon, että melko laajalla alalla Suomea, valikoivaa kalastusta pidetään omituisena ja sitä vieroksutaan. Ystäväpiirissäni suurin osa, vieroksuu valikoivaa kalastusta. Jotkut jopa aidosti ihmettelevät tyrmistyneinä kalan vapauttamista. He kyseenalaistavat kyseistä toimintaa ja sanovat, että: "Kyllä kala pitää ottaa, jos sen saa ylös..." Ja, kun kysyn hyvin yksinkertaisen kysymyksen: "Miksi?"- vastaus jää melko monesti uupumaan. He ovat tuota mieltä todennäköisesti traditioista ja mieltymyksistä, jotka ovat periytyneet juurikin pitkältä historiasta, ajoista, jolloin ravinnosta oli pula.
Monet ennakkokäsitykset turmelevat hyvään pyrkiviä asioita, niin myös valikoivassa kalastuksessa. Ei C&R kalastusta harrastava henkilö välttämättä päästä kaloja, koska ei pidä kalasta ruokana. Tai, että hän haluaisi jotenkin erottua massasta. Kyseessä on hyvin yksinkertainen ja järkevä syy: "Halutaan taata, että kalaa riittää pyydettäväksi myös jälkipolville, jotta hekin saavat nauttia tästä hienosta harrastuksesta."
Voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomasti, mutta tämä riittäköön. Viljelin tähän postaukseen runsaasti kysymysmerkkejä, sillä en halua kertoa mitään faktoja, vaan laittaa teidät ajattelemaan ja pohtimaan asioita. Toivottavasti se myös laittoi miettimään asioita, valintoja ja tekoja. Hyvää loppuviikkoa kaikille!
tiistai 21. elokuuta 2012
tiistai 7. elokuuta 2012
Karigasniemi raport...eikö hetkonen?
Jepjepjep jees. Nyt viime postauksesta on taas vierähtänyt jokunen tovi, joten uusi postaus on paikallaan. Olen siirtänyt tämän postauksen tekemistä joka kerta tyyliin: "Teen sen sitten huomenna...". Tänään kuitenkin päätin, että on hieno asia, jos saisin edes aloitettua tämän mammuttimaisen postauksen tämän päivän aikana. Kello on nyt 22.07 ja parin lonkeron jälkeen fiilis tämän tekemiselle olisi vähintäänkin hyvä. Muuuutta... Pikkuveljellänikin olisi lähes epätoivoinen tarve päästä toteuttamaan omaa taidettaan koneelle. Hyvin itsekkäänä, mutta myös toisia ajattelevana ihmisenä tein kompromissin veljeni kanssa, jonka seurauksena hän sai olla koneella sovittuun aikarajaan saakka sekä hieman sen ylikin. Se ei ilmeisesti olisi riittänyt hänelle, mutta arvostan sitä, että sopimuksista pidetään kiinni, joten en päästänyt häntä koneelle. Jokatapauksessa>>>
Minulla olisi todella paljon asiaa ja asioita joista olen suunnitellut kirjoittavani. Ideoita, joita haluaisin toteuttaa. Teimme kuitenkin nuoremman pikkuveljeni kanssa reissun Karigasniemelle-Inarijoelle, joka on käytännössä sama joki, kuin Tenojoki, mutta kulkee tietyn pätkän tuolla kyseisellä Inarijoki nimellä. Ajattelin siis, että kirjoittaisin tuosta reissusta raportin. Reissumme kesti 4 vuorokautta, muutamia muistiinpanoja sekä videoita lukuunottamatta tulen kirjoittamaan tuon reissun ulkomuistista, joten mitään liian tarkkoja yksityiskohtia tai kellonaikoja on lähes turhaa odottaa, olen pahoillani. Noista ideoista vielä sen verran, että on ainoastaan hieno asia, että noita ideoita on, sillä emmehän halua piinaavaa blogihiljaisuutta SAFCQ blogissani nähdä?:) Varsinkin nyt, kun ankea arki on jälleen edessä. Emme tietenkään! Tarvitsemme iloisia ja valoisia hetkiä elämiimme, vaikka sitten lukemalla kilometrilakuakin pidempiä postauksia, joita teille aina silloin tällöin aina tarjoilen.
Itse asiaan>>
Perjantai 27.7.-12
Edellisiltana sain ilokseni kuulla, että vanhempani aikoivat lähteä mökille yöksi. Fiilis oli katossa. Kotibileet?!?! Ehkei. Periaatteiden miehenä tunnettu Tero, eli minä, ei sellaisia bileitä tule koskaan vanhempiensa kotona näkemään. Negatiivisia puolia on liian paljon enemmän, kuin positiivisia tuollaisissa bileissä talonomistajalle. Siispä ei. Mutta itselläni oli huippu fiilis, sillä olin pakannut tavarat terassilleni valmiiksi kuluneen päivän aikana (26.7), eikä huomena olisi aikaista herätystä, sillä kalastuslupa astuu voimaan vasta klo 17.00, eli turhan aikaisin paikalla oleminen tietää ainostaan piinaavaa odotusta. Ostin itselleni pari lonkeroa sekä alkosta salmiakin makuista likööriä. Tuo kyseinen likööri kantaa nimeä Royal Salmiakki. Voin luvata käsin rinnan päällä, että en enään IKINÄ osta ko. likööriä. Kyseinen sheibe maistui kyseisellä hetkellä ukinselältä, joten jouduin käymään norjan kielisen keskustelun WC-pöntön raikastimen kanssa loppuillasta. HYI! Kielillä puhumisesta huolimatta ilta oli hyvin rauhallinen sekä rentouttava. Pikkuveljeni kutsui yhteisen ystävämme Miran meille saunomaan. Saunoimme ja itse kulutin iltani PS1 Tekkeniä tykittäen. Pääni löin tyynyyn illan/aamun
pikkutunneilla.
Vanhempani saapuivat kotiin n.klo 11.00. Itse en jaksanut vielä herätä, sillä olin suunnitellut, että lähdemme liikkeelle klo 14.00. Yritin siis väkisin nukkua vielä tunnin verran, onnistuin siinä moitteettomasti. Nousin ylös sängystä (nuoremman pikkuveljeni sängystä), en ole aivan varma miksi nukuin siinä, mutta uni maitti jokatapauksessa. Hyvien yöunien jälkeen vedin 5 buranaa naamaan... en oikeasti. Oloni oli lievää huteruutta lukuunottamatta yllättävänkin hyvä! Söin Activia joqurtin, jotta rectumi suoltaa ripulia niin saatanasti tulevan reissun aikana! Pihalla seisoi Wolkswagen Transporter, eli suomeksi sanottuna 3 paikkainen pakettiauto, jolla reissu olisi tarkoitus toteuttaa. Meidän taloudessamme on kaksi autoa Gran Vitara, sekä ko. paketti auto. Listasin ennen auton valintaa -/+ puolia noista autoista. Pakettiautossa voi yöpyä=ilmaista. Pakettiautoon menee Dieseliä=halvempaa. Pakettiauto kuluttaa vähemmän bensiiniä=halvempaa. Pakettiautoon mahtuu kaikki tarpeellinen sekä ei niin tarpeellinen. Näiden lisäksi mielestäni ajettavuus on hieman mukavampi, mitä maasturissamme.
Pakkasin siis tavarat pakettiauton peräosaan. Mukaan laitoin kaksi patjaa, makuualustat, makuupussit sekä tyynyt, tyynyt joissa on lakanat päällä tietenkin! Kello lähenteli uhkaavasti kahta, joten söimme lounaan, jonka äiti meille valmisti. Ruoka oli todella hyvää ja siinä maistui suola, jota äiti oli rakkaudella siihen reilusti laittanut! En kuitenkaan pystynyt syömään paljoa, sillä olin niin täpinöissäni tulevasta reissusta. Käynnistin auton ja nostin kytkintä, tottakai kaasua hieman samalla painaen, sillä kaikkihan tietävät, että kyseinen: "Nostaa kytkintä" on järjetön sanonta. Sanonnan pitäisi kuvata liikkeelle lähtemistä, mutta kulkuneuvohan vain sammuu, jos nostaa pelkkää kytkintä? Jokatapauksessa, pikkuveljeni katsoi kaiho silmistään loistaen taakse jäävää kotia sekä äitiä, joka heilutteli kättään pihalla. Itse katsoin kiihko silmistäni loistaen asfalttia, joka johtaisi meidät lohien valtakuntaan!
Matka alkoi hienosti, vatsani oli hieman jännityksestä (eilisillasta) sekaisin, mutta auto rullasi eteenpäin moitteettomasti. Pysähdyimme Sodankylässä, sillä käväisin ostamassa hieman ohramallasta Lidlistä. Jatkoimme matkaa samalla apinoiden herkkua popsien, eli banaaneita. Huomasimme harmiksemme hyvin pian matkan alettua, että radion huono kuuluvuus autossa oli miinus puoli, jota en ollut listannut. Noh, onneksi matkan varrella oli paljon poroja, huutelimme siis hävyttömyyksiä noille koparajaloille, tästä saimme jotain sairasta ajanvietettä matkalle. Joka kerta poron tepastellessa tiellä hiljensimme vauhtia tottakai, sen lisäksi aukaisimme ikkunan ja huusimme kisuroille jotain mistä saimme mielihyvää. Sairasta? Porojen kasvoilla loisti "Nyt vittu oikeasti"-ilme. Ilme, joka kertoi, että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Alkoi vituttaa. Pysähdyimme Saariselällä ja vähäisestä lompakon sisällöstä huolimatta minun oli pakko ostaa jokin levy, jotta psyykkinen puoleni ei romahtaisi piinaavassa hiljaisuudessa. Asioimme "Kuukkeli" nimisessä elintarvike-liikkeessä. Kaupasta poimin "Yö" nimellä vielä tänäkin päivänä kulkevan suomalaisen yhtyeen kaksi levyä. Nuo levyt olivat vanhaa tuotantoa, "punk" settiä=täyttä paskaa! Kahdella levyllä oli kaksi hyvää kappaletta. Noh, jouduin pulittamaan noista ainoastaan 10e, joten ei hätää.
Jatkoimme matkaa Ivaloon, jossa olisi tulevana lauantaina jotkut helvetin "Vesicrossit". Voi herranisä! Muutama kelkka ajaa joen yli ja koko kylä villiintyy? Halvat on rahvaalla huvit... Jokatapauksessa, ohitimme Ivalon nopeasti ja saavuimme melko pian Inariin. Pysähdyimme syömään Scan Burgeriin. Sisällä olevat ihmiset katsoivat minua hieman epäilevän näköisesti, kun heiluin kamera kädessä siellä. Kamera kädessä siksi, koska olin päättänyt tehdä reissusta videon. Söimme maittavat rasvaiset herkut sisuksiimmi ja jatkoimme eteenpäin. Noin 30km 4-tietä ja vasemmalle. Päädyimme tielle, joka johtaisi meidät Karigasniemelle. Tunsin olevani siellä missä pitääkin, sillä tie muistutti vuoristorataa. 10% nousuja ja laskuja oli useita kappaleita tuon matkan aikana.
Matka sujui rauhallisesti ja saavuimme määränpäähämme. Ahh, pieni pohjoinen kylä ja silta, joka johtaa Norjaan, kyllä kelpaa! Ensimmäiseksi suunnistimme Kalastajan Majatalo nimiseen hotelli/ravintola/kapakkaan. Emme ryyppäämään tällä kertaa, vaan ostamaan lupia. Kokemus oli hyvin avartava, sillä olin ensimmäista kertaa elämässäni baarissa, jossa puhutaan norjaa jo kello 18.30, huhhuh! Saimme luvat ja suuntasimme kalastuspaikalle-Pahakoskeen. Vettä alkoi sataa, joten vaihdoimme kalastusvermeet päälle osittain auton sisällä. Pikkuveljeni jätti kalastukseen soveltuvat housunsa kotiin, joten hän kalasti koko tuon 4 vuorokautta kollege housuissa. Lämpötila kävi välillä melko lähellä nollaa ja vettä satoi, mutta hän taisteli urheasti kollege housut jalassaan? Hurja äijä!
Aloitimme kalastuksen kello 20.00. Vesi oli hieman toivottua korkeammalla. Lohet hyppelivät tarmokkaasti, mutta ei... 5 tunnin kalastuksen jälkeen usva oli laskeutunut ja kylmä alkoi kalvaa minun lisäksi myös Kollari-Pikkuveljeäni. Kalastimme ahkerasti aina klo 1.00 saakka, tuloksetta.
Ajoin autoni ampumaradan kohdalle, joka sijaitsee noin 200 metriä Pahakosken yläpuolella. Teippasin puiden väleihin kuivatustelineitä vaatteille, laitoin vaatteet niihin roikkumaan ja kömmin sisälle "asuntoautoon". Voin sanoa, että tuntui käsittämättömän hyvältä kaataa pari olutta sisuksiin ja maata lämpimän makuupussin sisällä, alla pehmeä patja ja päällä katto! Pikkuveljeni nukahti, kuin se kuuluisa tukki. Itse seurasin hieman perässä, mutta pääsin, kuin pääsinkin määränpäähämme eli Höyhensaarille.
...Ähhh, ei tästä tule vittuakaan, anteeksi ruma sana. Lievässä humalassa, selvinpäin, illalla, päivällä, aamulla, mutta ei... Inspiraatio tämän tekemiseen on totaalisesti kadoksissa. Pidän itse aina kirjoittamisen rajana sitä, että lopetan silloin, kun homma ei ole enään hauskaa. Nyt se ei todellakaan sitä ole. Fiilis on sama, kuin kirjoittaisi äidinkielen kirja-esitelmää kirjasta, jonka on lukenut ala-asteella.
Jokatapauksessa. Reissusta emme saaneet lohta. Kalastimme kolme vuorokautta=80e lupiin. Kahluuhousuissani oli 100 000 000 reikää. Ei mitään hajua mistä ne olivat ilmestyneet, mutta tunteen voin kertoa. Kuvitelkaa tilanne, kun sataa vettä. Olet viettänyt lähes koko päivän kahlaten hyisessä virtaavassa vedessä. Kahluuhousuissasi on ollut reikä, jonka seurauksena lahkeesi ja sukkasi ovat märkänä. Päätät päivän jälkeen vaihtaa jalkaasi kuivaa tavaraa. Vaihtovaatteetkin ovat märkiä... Okei, no laitat tavarat kuivaan, mutta mihin?! Kun ulkona sataa vettä ja sisällä ilma ei kierrä riittävästi?! Siinä hieman tunteitani tuon neljän vuorokauden ajalta. Ei reissu silti yhtä vitutusta ollut. Reissu oli suurimmaksi osaksi todella mukava. Vesisateesta ja märistä vaatteista huolimatta nautin siitä kaikesta todenteolla!
Sunnuntaina tarkoitus oli, että vuokaamme maanantaiksi mökin, jotta voimme viettää rauhoituspäivää lämpimässä kämpässä ja, jotta ennen kaikkea saamme tavaramme kuivaan! Noh, sunnuntaina parkkeerasimme automme kävelymatkan päähän Karigasniemen keskustasta. Lähdimme illalla kylille! virhe... Kävimme kaupassa ja yhdellä paikallisessa. Lähdimme tuolta baarista tyhjin taskuin pois. Vanha viholliseni, Kulta Jaska vei kullat tällä kertaa. Seuraavana yönä emme nukkuneet mökissä. Kyllä, nukuimme autossa, se tuntui jotenkin paremmalta vaihtoehdolta rahattomalle. Soitin pari kertaa äidilleni ja sain jonkin verran rahaa ja selvisimme reissun loppuun.
Nuuskani loppuivat jossain vaiheessa reissua, joten jouduin kuluttamaan rahojani sekä terveyttäni röökiin. Matkalla kotiin pidimme tupakkitaukoja 20km välein. Pääsimme kuitenkin kotiin ja kello oli tuolloin 1.00.
Istuin kotona saunassa, ai että! Sanoin kuvailemattoman hyvä tunne istua lämpimässä saunassa, samalla hieman kylmää keppanaa sisuksiin kaataen. Olimme kotona. Jostain syystä tuntui, kuin olisin ollut koko reissun ajan kotona. Mieleeni muistui Sodankylän Info pysäkin kartta, jonka alareunasta tupakkitauolla luin erään lauseen: "Home is inside your head." Reissu oli päätepisteessään.
Olen hyvin pahoillani tästä. En viitsinyt poistakaan tätä tekstiä, sillä kulutin tämän tekemiseen jonkin verran aikaa elämästäni, joten...Mutta joo, tein reissusta melkein tunnin pituisen dokumentti videon, elokuvan? En aio lisätä sitä tänne, sillä se veisi liikaa aikaa vähäisestä kesälomastani, jota vielä viikon verran on jäljellä. En myöskään jaksa lisäillä kuvia tänne, sillä ne ovat melko laaduttomia, koska keskitin lähes kaikki kuvaus resurssini elävän kuvan tallettamiseen. Tämä on todennäköisesti viimeinen reissu-päivitys toistaiseksi. Nauttikaa, kärsikää, olkaa onnellisia, ottakaa kaikki irti kesästä, kun sitä vielä on jäljellä! Hyvää loppuviikkoa ja loppulomaa kaikille!
Minulla olisi todella paljon asiaa ja asioita joista olen suunnitellut kirjoittavani. Ideoita, joita haluaisin toteuttaa. Teimme kuitenkin nuoremman pikkuveljeni kanssa reissun Karigasniemelle-Inarijoelle, joka on käytännössä sama joki, kuin Tenojoki, mutta kulkee tietyn pätkän tuolla kyseisellä Inarijoki nimellä. Ajattelin siis, että kirjoittaisin tuosta reissusta raportin. Reissumme kesti 4 vuorokautta, muutamia muistiinpanoja sekä videoita lukuunottamatta tulen kirjoittamaan tuon reissun ulkomuistista, joten mitään liian tarkkoja yksityiskohtia tai kellonaikoja on lähes turhaa odottaa, olen pahoillani. Noista ideoista vielä sen verran, että on ainoastaan hieno asia, että noita ideoita on, sillä emmehän halua piinaavaa blogihiljaisuutta SAFCQ blogissani nähdä?:) Varsinkin nyt, kun ankea arki on jälleen edessä. Emme tietenkään! Tarvitsemme iloisia ja valoisia hetkiä elämiimme, vaikka sitten lukemalla kilometrilakuakin pidempiä postauksia, joita teille aina silloin tällöin aina tarjoilen.
Itse asiaan>>
Perjantai 27.7.-12
Edellisiltana sain ilokseni kuulla, että vanhempani aikoivat lähteä mökille yöksi. Fiilis oli katossa. Kotibileet?!?! Ehkei. Periaatteiden miehenä tunnettu Tero, eli minä, ei sellaisia bileitä tule koskaan vanhempiensa kotona näkemään. Negatiivisia puolia on liian paljon enemmän, kuin positiivisia tuollaisissa bileissä talonomistajalle. Siispä ei. Mutta itselläni oli huippu fiilis, sillä olin pakannut tavarat terassilleni valmiiksi kuluneen päivän aikana (26.7), eikä huomena olisi aikaista herätystä, sillä kalastuslupa astuu voimaan vasta klo 17.00, eli turhan aikaisin paikalla oleminen tietää ainostaan piinaavaa odotusta. Ostin itselleni pari lonkeroa sekä alkosta salmiakin makuista likööriä. Tuo kyseinen likööri kantaa nimeä Royal Salmiakki. Voin luvata käsin rinnan päällä, että en enään IKINÄ osta ko. likööriä. Kyseinen sheibe maistui kyseisellä hetkellä ukinselältä, joten jouduin käymään norjan kielisen keskustelun WC-pöntön raikastimen kanssa loppuillasta. HYI! Kielillä puhumisesta huolimatta ilta oli hyvin rauhallinen sekä rentouttava. Pikkuveljeni kutsui yhteisen ystävämme Miran meille saunomaan. Saunoimme ja itse kulutin iltani PS1 Tekkeniä tykittäen. Pääni löin tyynyyn illan/aamun
pikkutunneilla.
Vanhempani saapuivat kotiin n.klo 11.00. Itse en jaksanut vielä herätä, sillä olin suunnitellut, että lähdemme liikkeelle klo 14.00. Yritin siis väkisin nukkua vielä tunnin verran, onnistuin siinä moitteettomasti. Nousin ylös sängystä (nuoremman pikkuveljeni sängystä), en ole aivan varma miksi nukuin siinä, mutta uni maitti jokatapauksessa. Hyvien yöunien jälkeen vedin 5 buranaa naamaan... en oikeasti. Oloni oli lievää huteruutta lukuunottamatta yllättävänkin hyvä! Söin Activia joqurtin, jotta rectumi suoltaa ripulia niin saatanasti tulevan reissun aikana! Pihalla seisoi Wolkswagen Transporter, eli suomeksi sanottuna 3 paikkainen pakettiauto, jolla reissu olisi tarkoitus toteuttaa. Meidän taloudessamme on kaksi autoa Gran Vitara, sekä ko. paketti auto. Listasin ennen auton valintaa -/+ puolia noista autoista. Pakettiautossa voi yöpyä=ilmaista. Pakettiautoon menee Dieseliä=halvempaa. Pakettiauto kuluttaa vähemmän bensiiniä=halvempaa. Pakettiautoon mahtuu kaikki tarpeellinen sekä ei niin tarpeellinen. Näiden lisäksi mielestäni ajettavuus on hieman mukavampi, mitä maasturissamme.
Pakkasin siis tavarat pakettiauton peräosaan. Mukaan laitoin kaksi patjaa, makuualustat, makuupussit sekä tyynyt, tyynyt joissa on lakanat päällä tietenkin! Kello lähenteli uhkaavasti kahta, joten söimme lounaan, jonka äiti meille valmisti. Ruoka oli todella hyvää ja siinä maistui suola, jota äiti oli rakkaudella siihen reilusti laittanut! En kuitenkaan pystynyt syömään paljoa, sillä olin niin täpinöissäni tulevasta reissusta. Käynnistin auton ja nostin kytkintä, tottakai kaasua hieman samalla painaen, sillä kaikkihan tietävät, että kyseinen: "Nostaa kytkintä" on järjetön sanonta. Sanonnan pitäisi kuvata liikkeelle lähtemistä, mutta kulkuneuvohan vain sammuu, jos nostaa pelkkää kytkintä? Jokatapauksessa, pikkuveljeni katsoi kaiho silmistään loistaen taakse jäävää kotia sekä äitiä, joka heilutteli kättään pihalla. Itse katsoin kiihko silmistäni loistaen asfalttia, joka johtaisi meidät lohien valtakuntaan!
Matka alkoi hienosti, vatsani oli hieman jännityksestä (eilisillasta) sekaisin, mutta auto rullasi eteenpäin moitteettomasti. Pysähdyimme Sodankylässä, sillä käväisin ostamassa hieman ohramallasta Lidlistä. Jatkoimme matkaa samalla apinoiden herkkua popsien, eli banaaneita. Huomasimme harmiksemme hyvin pian matkan alettua, että radion huono kuuluvuus autossa oli miinus puoli, jota en ollut listannut. Noh, onneksi matkan varrella oli paljon poroja, huutelimme siis hävyttömyyksiä noille koparajaloille, tästä saimme jotain sairasta ajanvietettä matkalle. Joka kerta poron tepastellessa tiellä hiljensimme vauhtia tottakai, sen lisäksi aukaisimme ikkunan ja huusimme kisuroille jotain mistä saimme mielihyvää. Sairasta? Porojen kasvoilla loisti "Nyt vittu oikeasti"-ilme. Ilme, joka kertoi, että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Alkoi vituttaa. Pysähdyimme Saariselällä ja vähäisestä lompakon sisällöstä huolimatta minun oli pakko ostaa jokin levy, jotta psyykkinen puoleni ei romahtaisi piinaavassa hiljaisuudessa. Asioimme "Kuukkeli" nimisessä elintarvike-liikkeessä. Kaupasta poimin "Yö" nimellä vielä tänäkin päivänä kulkevan suomalaisen yhtyeen kaksi levyä. Nuo levyt olivat vanhaa tuotantoa, "punk" settiä=täyttä paskaa! Kahdella levyllä oli kaksi hyvää kappaletta. Noh, jouduin pulittamaan noista ainoastaan 10e, joten ei hätää.
Jatkoimme matkaa Ivaloon, jossa olisi tulevana lauantaina jotkut helvetin "Vesicrossit". Voi herranisä! Muutama kelkka ajaa joen yli ja koko kylä villiintyy? Halvat on rahvaalla huvit... Jokatapauksessa, ohitimme Ivalon nopeasti ja saavuimme melko pian Inariin. Pysähdyimme syömään Scan Burgeriin. Sisällä olevat ihmiset katsoivat minua hieman epäilevän näköisesti, kun heiluin kamera kädessä siellä. Kamera kädessä siksi, koska olin päättänyt tehdä reissusta videon. Söimme maittavat rasvaiset herkut sisuksiimmi ja jatkoimme eteenpäin. Noin 30km 4-tietä ja vasemmalle. Päädyimme tielle, joka johtaisi meidät Karigasniemelle. Tunsin olevani siellä missä pitääkin, sillä tie muistutti vuoristorataa. 10% nousuja ja laskuja oli useita kappaleita tuon matkan aikana.
Matka sujui rauhallisesti ja saavuimme määränpäähämme. Ahh, pieni pohjoinen kylä ja silta, joka johtaa Norjaan, kyllä kelpaa! Ensimmäiseksi suunnistimme Kalastajan Majatalo nimiseen hotelli/ravintola/kapakkaan. Emme ryyppäämään tällä kertaa, vaan ostamaan lupia. Kokemus oli hyvin avartava, sillä olin ensimmäista kertaa elämässäni baarissa, jossa puhutaan norjaa jo kello 18.30, huhhuh! Saimme luvat ja suuntasimme kalastuspaikalle-Pahakoskeen. Vettä alkoi sataa, joten vaihdoimme kalastusvermeet päälle osittain auton sisällä. Pikkuveljeni jätti kalastukseen soveltuvat housunsa kotiin, joten hän kalasti koko tuon 4 vuorokautta kollege housuissa. Lämpötila kävi välillä melko lähellä nollaa ja vettä satoi, mutta hän taisteli urheasti kollege housut jalassaan? Hurja äijä!
Aloitimme kalastuksen kello 20.00. Vesi oli hieman toivottua korkeammalla. Lohet hyppelivät tarmokkaasti, mutta ei... 5 tunnin kalastuksen jälkeen usva oli laskeutunut ja kylmä alkoi kalvaa minun lisäksi myös Kollari-Pikkuveljeäni. Kalastimme ahkerasti aina klo 1.00 saakka, tuloksetta.
Ajoin autoni ampumaradan kohdalle, joka sijaitsee noin 200 metriä Pahakosken yläpuolella. Teippasin puiden väleihin kuivatustelineitä vaatteille, laitoin vaatteet niihin roikkumaan ja kömmin sisälle "asuntoautoon". Voin sanoa, että tuntui käsittämättömän hyvältä kaataa pari olutta sisuksiin ja maata lämpimän makuupussin sisällä, alla pehmeä patja ja päällä katto! Pikkuveljeni nukahti, kuin se kuuluisa tukki. Itse seurasin hieman perässä, mutta pääsin, kuin pääsinkin määränpäähämme eli Höyhensaarille.
...Ähhh, ei tästä tule vittuakaan, anteeksi ruma sana. Lievässä humalassa, selvinpäin, illalla, päivällä, aamulla, mutta ei... Inspiraatio tämän tekemiseen on totaalisesti kadoksissa. Pidän itse aina kirjoittamisen rajana sitä, että lopetan silloin, kun homma ei ole enään hauskaa. Nyt se ei todellakaan sitä ole. Fiilis on sama, kuin kirjoittaisi äidinkielen kirja-esitelmää kirjasta, jonka on lukenut ala-asteella.
Jokatapauksessa. Reissusta emme saaneet lohta. Kalastimme kolme vuorokautta=80e lupiin. Kahluuhousuissani oli 100 000 000 reikää. Ei mitään hajua mistä ne olivat ilmestyneet, mutta tunteen voin kertoa. Kuvitelkaa tilanne, kun sataa vettä. Olet viettänyt lähes koko päivän kahlaten hyisessä virtaavassa vedessä. Kahluuhousuissasi on ollut reikä, jonka seurauksena lahkeesi ja sukkasi ovat märkänä. Päätät päivän jälkeen vaihtaa jalkaasi kuivaa tavaraa. Vaihtovaatteetkin ovat märkiä... Okei, no laitat tavarat kuivaan, mutta mihin?! Kun ulkona sataa vettä ja sisällä ilma ei kierrä riittävästi?! Siinä hieman tunteitani tuon neljän vuorokauden ajalta. Ei reissu silti yhtä vitutusta ollut. Reissu oli suurimmaksi osaksi todella mukava. Vesisateesta ja märistä vaatteista huolimatta nautin siitä kaikesta todenteolla!
Sunnuntaina tarkoitus oli, että vuokaamme maanantaiksi mökin, jotta voimme viettää rauhoituspäivää lämpimässä kämpässä ja, jotta ennen kaikkea saamme tavaramme kuivaan! Noh, sunnuntaina parkkeerasimme automme kävelymatkan päähän Karigasniemen keskustasta. Lähdimme illalla kylille! virhe... Kävimme kaupassa ja yhdellä paikallisessa. Lähdimme tuolta baarista tyhjin taskuin pois. Vanha viholliseni, Kulta Jaska vei kullat tällä kertaa. Seuraavana yönä emme nukkuneet mökissä. Kyllä, nukuimme autossa, se tuntui jotenkin paremmalta vaihtoehdolta rahattomalle. Soitin pari kertaa äidilleni ja sain jonkin verran rahaa ja selvisimme reissun loppuun.
Nuuskani loppuivat jossain vaiheessa reissua, joten jouduin kuluttamaan rahojani sekä terveyttäni röökiin. Matkalla kotiin pidimme tupakkitaukoja 20km välein. Pääsimme kuitenkin kotiin ja kello oli tuolloin 1.00.
Istuin kotona saunassa, ai että! Sanoin kuvailemattoman hyvä tunne istua lämpimässä saunassa, samalla hieman kylmää keppanaa sisuksiin kaataen. Olimme kotona. Jostain syystä tuntui, kuin olisin ollut koko reissun ajan kotona. Mieleeni muistui Sodankylän Info pysäkin kartta, jonka alareunasta tupakkitauolla luin erään lauseen: "Home is inside your head." Reissu oli päätepisteessään.
Olen hyvin pahoillani tästä. En viitsinyt poistakaan tätä tekstiä, sillä kulutin tämän tekemiseen jonkin verran aikaa elämästäni, joten...Mutta joo, tein reissusta melkein tunnin pituisen dokumentti videon, elokuvan? En aio lisätä sitä tänne, sillä se veisi liikaa aikaa vähäisestä kesälomastani, jota vielä viikon verran on jäljellä. En myöskään jaksa lisäillä kuvia tänne, sillä ne ovat melko laaduttomia, koska keskitin lähes kaikki kuvaus resurssini elävän kuvan tallettamiseen. Tämä on todennäköisesti viimeinen reissu-päivitys toistaiseksi. Nauttikaa, kärsikää, olkaa onnellisia, ottakaa kaikki irti kesästä, kun sitä vielä on jäljellä! Hyvää loppuviikkoa ja loppulomaa kaikille!
Tilaa:
Kommentit (Atom)