Aikuinen

Nyt on tosipaljon kaikkea hommaa, mutta ajattelin vielä tehdä pikaisen postauksen, ennenkuin koeviikon tuoma blogihiljaisuus alkaa minun osalta. Vaikka mulla onkin vain 4 koetta niin hommaa silti riittää, uskokaa pois!  Lupasin aiemmin tehdä postauksen siitä, että miltä nyt tuntuu kun olen saavuttanut tuon elämää mullistavan rajapyykin, sen aion nyt myöskin tehdä. Hieman pohdiskella ja fiilistellä. En usko, että tällä postauksella päästään kovin syviin vesiin, mutta tarviiko aina mennäkkään kovin syvälliseksi? Sitäpaitsi nyt on tiistai:)

Noin 11 yötä sitten vuonna 1994, näin ensimmäisen kerran päivänvalon. En todennäköisesti ymmärtänyt maailman menosta tuolloin juuri mitään, en ainakaan muista mitään. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä vanhempi halusin olla. Ihmeellistä, eikö? Monet sanovat, että nuoruus on ihmisen parasta aikaa, silti me nuoret halutaan olla koko ajan vaan vanhempia. Alle kouluikäisinä halutaan epätoivoisesti päästä kouluun. Sitten, kun viimein pääsemme kouluun haluamme sieltä pois. Mitä ihmettä? Miksei joskus voida vaan pysähtyä ja iloita siitä, että on tämä hetki. Odotetaan erilaisia asioita, jotka liittyvät vanhenemiseen, kuten synttäreitä. Syntymäpäivä on ilonpäivä, mutta jos mietitään niin mitä iloitsemista tai juhlimisen arvoista siinä päivässä on? Olemme taas vuoden vanhempia, jes. Olen ihmetellyt paljon sitä, että miksi ihmiset sanovat toisillensa, "Hyvää syntymäpäivää".  Miksi tuota päivää pitää onnitella? Sama asia, kun ihmiset sanoisivat toisillensa, "Onneksi olkoon, kun olet syntynyt". Okei, ei minulla nyt silti noin tylsää ole, että miettisin päivät pitkät tuollaisia asioita. Maailmassa on paljon asioita jotka ovat järjettömiä, silti teemme niitä päivittäin.

Olin lapsi, halusin olla aikuinen. Olin ala.asteella, halusin yläasteelle. Olin yläasteella, halusin päättää peruskoulun. Olen lukiossa, mitä haluan? Kun olin vielä alaikäinen, asiat oli järjestelty jonkun muun tahon puolesta minulle valmiiksi. Nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa ottamaan vastuuta omiin käsiin, ja päätökset teen minä, ei kukaan muu. Minulla ei ole enään laillista velvollisuutta totella vanhempiani. En ole enään heidän lapsi, vaan heidän aikuinen lapsi. Mikä laki siis velvoittaa heitä ruokkimaan minua? Onneksi moraaliset lait vielä velvoittavat. Palataan aiemmin esittämääni kysymykseen, "mitä haluan?". Siihen kysymykseen kiteytyy tällä hetkelle melkein kaikki. Haastavinta tässä on se, että minulla ei ole mitään hajua. Mitä haluan tehdä lukion jälkeen, minne muutan, kenen kanssa, mitä töitä teen tulevaisuudesssa? Liian paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia. Ei nuo kaikki kysymykset tietenkään mitään päivänpolttavimpia ole, mutta elämäni tienhaarat häämöttävät jo edessäpäin. Mikä niistä on siis se oikea? Vai onko sellaista olemassakaan? Aika näyttää.

Siirrytäänpä kaikkein keskeisimpään aiheeseen, kahdeksantoistavuotiuteen. Itse olin melko täpinöissäni, kun tajusin, että olen kohta kahdeksantoista vuotta. Olin iloinen siitä, mutta silti päässäni kyti kysymys: "Mitä hienoa siinä on?". Vastasin tuohon kysymykseen: "JEEE KAHDEKSANTOISTA WEE!". Nyt, kun olen haistellut tätä jo jonkin aikaa niin alkaa tajuta, että tässä ei ole juuri mitään erikoista. En minä nyt silti mikään masentunut teini ole, jolle ei riitä mikään. Yritän vain sanoa, että koko ko. tapahtuma on lievästi yliarvostettu. Olen todella närkästynyt ja kyllästynyt kysymykseen, joka tulee liian usein vastaan, eli: "Joko olet käyny baarissa". Kun vastaan, että, "en." Ihmisiltä on pullistua silmät päästään, miten joku voi olla käymättä baarissa???!!! Mitä ihmeteltävää siinä on? Nauran itsekseni tällaisille ihmisille, jotka reagoivat näin omaan vastaukseeni. Miten joku ihminen voi olla niin mustavalkoinen, että ihmettelee moista asiaa? Ihan niinkuin baarissa käyminen olisi koko ikärajapyykin ohittamisen ydin. Itse arvostan enemmän laadukasta iltaa seurassa, jossa on itselle tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa voin fiilistellä ja pitää aidosti hauskaa. Aion toki lähteä käymään baarissa, kun sen aika koittaa, mutta ei se ole minulle mikään herne patjan alla.

Mikä on muuttunut? Luulin ensialkuun, että kun olen kahdeksantoista saan lisää huomiota ja muut katsovat minua pelonsekaisin tuntein. Olin oikeassa ja väärässä. Sain huomiota: "Tero, voisitkos käydä ostamassa mulle kaljaa, siideriä, lonkeroa, tupakkia...". En itsekkään katso eriävästi omia ystäviäni, jotka ovat tulleet täysi.ikäisiksi, miksi sitten muut katsoisivat minua? Aivan, ei miksikään. Se jännitys, kun sai käydä ensimmäisen kerran ostamassa alkoholipitoisia juomia oli todella hienoa. Voin sanoa, että se jännitys menee ohi viikossa. En ole saanut vielä autokorttia, mutta, jos ja kun se tapahtuu, saatan ajatella asioista hieman toisella tavalla. Eli ehkä tämä on sittenkin jotenkin maagista. Ainakin se tulee helpottamaan omia jokapäiväisiä kuljetusongelmia.
Syntymäpäiväni jälkeen rahaa taskut pullollaan, oli hienoa mennä kauppaan ja ajatella, että saan ostaa täältä ihan mitä tahansa! Nyt kun melkein kaikki rahat ovat loppuneet, olen kokenut paluun takaisin maanpinnalle.

Tämä oli nyt tällainen todella pikainen postaus. Postauksen olemus on todella sekava, tiedän. Ei mitään johdonmukaisuutta. Älkää nyt kuitenkaan menettäkö toivoani suhteeni, että, "heti, kun täytin kahdeksantoista vuotta postauksieni laatu kärsi huomattavasti":) Tämä johtuu kokonaan siitä, että minulla ei ollut minkäänlaista inspiraatiota, eikä suunnitelmaa aloittaessani tätä postausta. Tein tämän postauksen ns. "väkisin vääntämällä". Yleensä teen ne tietynlaisella intohimolla ja nautin siitä. Kahdeksan tunnin koulupäivä takana, koeviikko ja lukuisat tehtävät jotka odottavat tekijäänsä, saavat aikaan sen, että tekstini kärsivät.
Ensi postauksesta tulen todennäköisesti tekemään musiikkipainotteisen, ellen saa jotain loistavaa muuta ideaa itseltäni, tai teiltä! Muistakaa, että postaus toiveita saa kirjoittaa ja ehdottaa. Vaikka en tekisikään postausta heti mainitsemastasi aiheesta, voin luvata, että se jää päähäni hautomaan ja ehkä jonain päivänä se on todellisuutta! Toivottavasti postaukseni ei masentanut sinua melkein kahdeksantoista vuotiasta, innolla sitä odottavaa lukijaani, kyllä tämä hyvältä tuntuu!:) Hyvää loppuviikkoa kaikille!