hei hei hevimies!

No nyt on kyllä tullu laittoman pitkä tauko postauksissa! Syykin on hyvin yksinkertainen, ajanpuute. Kun taloudessa on vain yksi toimiva kone, 3 innokasta käyttäjää ja liian vähän aikaa. Ei sitä juurikaan ehdi muutako tsekata sähköpostin, sillon harvoin kun pääsee nettiä käyttämään. Okei okei, yksi toinen syy on laiskuus ja ideoitten puute. Nyt ajattelin kuitenkin pohdiskella hieman ihmisten genre uskovaisuutta, jota voitaisiin nykypäivänä verrata jopa uskontoihin. Aion haastaa myös teidät hieman pohdiskelemaan nykypäivänä musiikin vaikutuksista ihmisiin. Aion aloittaa tämän retken pienellä icebreikkerilllä, jos sitä nyt siksi voidaan kutsua. Aikaa on taas rajallisesti, sillä kotitöitä on vaikka muille jakaa, kouluhommatki pitäis hoitaa jossain välissä ja olishan se autokorttiki kiva saada joskus:)

Olipa kerran Pena. Pena oli alkukantainen ihminen, ja hän oli keksinyt loistavan tavan viihdyttää muita iltanuotion äärellä. Aina iltanuotiolla ollessaan, Pena alkoi hakata kepeillä norsun luita. Se tuotti ääntää, joka sai muut heilumaan ja hyppelehtimään villisti. Penasta oli tullut suosittu kylän naispuolisten ihmisten keskuudessa. Hän piti suosiosta. Muut alkoivat kutsumaan Penan tuottamaa ääntä musiikiksi. Kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi yksi.
Kun Pena alkoi taas illan hämärtyessä soittaa norsunluita, hän näki jotain mitä ei osannut odottaa. Hänen ystävänsä Esa oli löytänyt onton pukin sarven. Esa puhalsi tuohon onttoon sarveen, siitä syntyi hyvin voimakas ja kauaskantoinen ääni. Ihmiset lopettivat tanssimisen ja kerääntyivät Esan luokse. Penan jäädessä yksin hänen sisällään kasvoi raivo, kateus valtasi Penan. Pena ei voinut sietää sitä, että ihmiset kuuntelivat mieluummin Esan soitinta, kuin penan rytmikästä rummutusta.
Monta iltaa kului, eikä Pena enään soittanut, sillä kaikki olivat kuuntelemassa Esan musisointia. Eräs ilta Esa tuli Penan luokse juttelemaan. Pena alkoi vähätellä Esaa ja sanoi, että hänen tuottamaa ääntä ei voinut kutsua musiiksiksi. Esa oli hämillään, sillä kysehän oli vain musiikista. Pena ja Esa olivat olleet aina parhaita ystäviä. Nyt Pena kuitenkin otti vierestään terävän pii kiven ja löi sillä Esaa monta kertaa rintaan. Lämmin veri pulppusi Esan rinnasta ulos. Esa haukkoi happea, samalla sylkien verta joka täytti Esan suun. Esa sai vaivoin sanottua: "Miksi?"
Tämän nähtyään, kukaan ei enää koskaan kuunnellut Penan musisointia. Pena oli hyvin harmissaan, sillä se tajusi, että oli tappanut parhaan ystävänsä kateudesta. Tappaminen ei kuitenkaan ratkaissut mitään.

Semmosta se on, Esalla kävi huono tuuri. Vaikka kyseessä on 10 minuutissa suunniteltu ja kirjoitettu tarinan pätkä, on siinä myös pointtinsa. Se toimikoon nyt esimerkkinä siitä kuinka vakava asia musiikki on!

Jokaisella ihmisellähän on omat mielipiteensä musiikista. "Toiset tykkää äideistä toiset tyttäristä", näinhän sen kuuluukin mennä? Miksi ihmiset sitten tuomitsevat toisten musiikkimakua/musiikki tuotantoa niin rajulla kädellä?

Tällä kyseisellä videolla on tämän hetken tsekkauksen mukaan 702 6kahdeksan3 kahdeksan6kahdeksan katselu kertaa. Tällä kyseisellä videolla on myös 2 727 453 "dislikeä". Kyseessähän on Kanadalaisen, Youtubesta musiikkimaailman huipulle ponnahtaneen Justin Bieberin musiikkivideo  kappaleestaan "Baby".  Ko. kappale on yksi Youtuben katsotuimpia videoita. Se on herättänyt todella suurta kohua, vihaa, ihailua ja ennenkaikkea kateutta.

Lueskellessani kommentteja ko. videoon liittyen, en voi muutakuin ihmetellä. En itsekkään henkilökohtaisesti pidä kyseisestä artistista, enkä hänen tuotannostaan. Syynä on yksinkertaisesti se, että oma musiikkimakuni ei mene yksi yhteen Bieberin tuotannon kanssa. Vaikka en pidäkkään Bieberin tuotannosta, ei se silti saa minua  katselemaan videoa sen takia, että saan painaa "dislike" painiketta. Ymmärrän jokseenkin ihmisiä jotka näin tekevät, mutta silti minua ihmetyttää minkä vuoksi? Pohdittuani jonkin aikaa asiaa tulin lopputulokseen "kateus". En ymmärrä musiikista kovin paljoa, mutta sen voin sano 100% varmuudella, että ei Baby niin huono kappale ole, että se ansaitsisi noin paljon negatiivista huomiota.
En halua olla kuitenkaan tekopyhä, joten myönnettäköön, että olen itsekkin aikoinaan väitellyt melko kiivaasti Justin Bieberiä koskevaa suosiota vastaan. Olen myös nimittänyt häntä "homoksi, pelleksi"jne. vaikka totuushan on kuitenkin se, että Justin saa todennäköisesti sata kertaa enemmän naisia, kuin minä ikinä:)  Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että on turha kuluttaa omia voimia semmoiseen. Nimittely ei hyödytä mitään. Oman mielipiteen toki ilmaisen sitä kysyttäessä, mutta väittely siitä, onko Bieberin musiikki hyvää vai huonoa on turhaa.
Genre uskovuutta on monenlaista, ja Bieberin kannatusjoukkoihin varmasti lukeutuu monenlaisia ihmisiä. Bieberin fanit ovat genre uskovaisia sieltä fanaattisimmasta päästä, ainakin näin luulisin. Jotkin heistä ovat aloittaneet loppumattoman sodan "hatersseja" vastaan. Tuolle sodalle ei ole voittajaa luvassa. Timo Soinin sanoin: "Mielipide ei voi olla väärä". Mitä hyötyä on siis jatkaa tätä loppumatonta sotaa, kun kummatkaan osapuolet eivät aio luopua omasta kannastaan?

Maailma tuntee paljon artisteja jotka ovat nousseet yhdellä kappaleella ns. otsikoihin. Näitä artisteja yhdistää se, että niitä joko rakastetaan tai vihataan. Aivan niinkuin Cast away elokuvaakin joko rakastetaan, tai vihataan:D Itse kuulun joukkoon joka rakastaa tuota kyseistä elokuvaa. Miksi juuri nuo artistit/bändit jakavat mielipiteet niin voimakkaasti?  Tähän kysymykseen en tiedä vastausta.

Hevimiehet. Siinä on genre uskovaisuuden helmet. Metalheadit haluavat pukeutumisellaan tehdä kaikille selväksi, mitä musiikkia he kuuntelevat. Mustat vaatteet, bändipaidat, niittivyöt, nahkaa, bändipaidat, pitkät hiukset, VERTA, RAAKAA LIHAA, HEVOSIA! Mutta mitä väärää siinä on? Jokainen ihminen saa pukeutua juuri niinkuin haluaa, okei no ei ihan kaikki ihmiset, mutta suurin osa.

En halua dissata hurjia hevimiehiä, sillä on arvostettavaa omistautua musiikille niin antaumuksella. Itsekin aikoinaan kun kuulin ensimmäisen kerran raskasta musiikkia, tajusin, että se on sitä musiikkia jota haluan fiilistellä. Siirryin asteittain koko ajan vaan raskaampaan musiikkiin, pian huomasin kuuntelevani norjalaista black metal musisointia. Uskottava black metal musiikki on ihmeellistä musiikkia, mistään kuulemastani musiikista ei tule samanlaista tunnetta. Antaessasi pikkurillin sille, huomaat pian, että se on vienyt koko käden. Se vie sen pimeimpään kolkkaan helvetissä ja pakottaa pukeutumaan, sekä levittämään sen sanomaa kaikille. Pian huomasin itsekin, että hiukset kutittivat olkapäitä ja vaatekkaapin sisältö oli melkoisen tummanpuhuva. Metalli musiikin mukanaan tuomat anarkismin piirteet alkoivat vallata minua. Olin hyvin ylpeä melko pitkistä hiuksistani, mutta kesän tullen tajusin, että mustat vaatteet, pitkät tuuheat hiukset, 30°C lämpöä ei olle kovin hyvä ydistelmä.

Kun kerran uskoutuu metalli musiikki genrelle, siirtyminen siitä johonkin toiseen on TODELLA vaikeaa. Tunnen muutaman henkilön, jotka ovat tehneet tuon radikaalin muutoksen, seuraukset ovat olleet odotettavissa. Tuomitseminen takinkääntäjäksi, tekopyhäksi jne jne. Tuo "radikaali muutos" on ainoastaan muiden ihmisten silmissä, kun mustan tilalle tulevat muutkin värit. Uskokaa tai älkää, mutta kyllä hurjimmatkin hevimiehet kuuntelevat muutakin kuin raskaita kitara riffejä. Tämä uskonnon pettäminen tapahtuu kuitenkin salassa, se tapahtuu äänieristetyssä huoneessa kuulokkeet päässä. Tämän voin sanoa oman kokemuksen pohjalta.

Miksi itse leikkasin hiukset, ja hain H&M:ltä värikkäitä vaatteita? Syy on hyvin yksinkertainen. Noin vahva genre uskovaisuus vaatii ihmiseltä paljon. Ensinnäkin on tietoisesti pysyteltävä kaukana muista musiikki tyyleistä, jotta uskottavuus muiden ihmisten silmissä säilyy. Toisekseen synkkä pukeutuminen ja pitkät hiukset ei ole se "minun juttu". Tykkään pukeutua juuri niinkuin haluan, ilman, että se horjuttaisi jotain vitun uskottavuutta minussa. Viimeinen, mutta ei vähäisin syy lienee se, että tajusin, että maailmassa on liian paljon hyvää musiikkia. Liian paljon loistavia genrejä joita haluan kuunnella ilman huonoa omaatuntoa.

Kerran kysyin eräältä ystävältäni hänen kuunnellessaan "ei metallia" että: "Eikö tuon musiikin kuunteleminen horjuta uskottavuutasi?" tämä ystäväni on metalhead, joka tykkää pukeutua hyvin stereotyypisesti metalli mieheksi. Tähän kysymykseen viisas ystäväni vastasi pienen naurahduksen jälkeen jotenkin näin: "Jokainen ihminen pukeutuu niinkuin haluaa. Se että minä pukeudun näin, ei tarkoita, ettenkö saisi kuunnella muuta musiikkia. Ihmiset jotka katsovat minua halveksivasti, minun kuunnellessa muuta kuin metallia ovat naurettavia." Viisaita sanoja viisaalta mieheltä. Tästä voimmekin tulla johtopäätökseen joka menee nyt tälläerää näin: Jokainen pukeutukoon juuri niinkuin haluaa. Älkäämme tuomitko ihmisiä, jotka haluavat ilmaista ulkonäöllään musiikkimakunsa. Päinvastoin, arvostakaamme noita ihmisiä, jotka omistavat niinkin tärkeän asian kuin ulkonäkönsä, jollekin niin hienolle asialle, kuin musiikille. Ollaksesi metallhead, sinun ei tarvitse pukeutua stereotyypisesti. Tärkeintä on se, että kuuntelet ja rakastat musiikkia, samalla olemalla oma itsesi, muiden mielipiteistä piittaamatta.

Se on sitten valmis. Olen hyvin pahoillani tästä postauksesta. Mutta kaikki varmasti tietävät sen tunteen, kun on aloittanut jotain, tehnyt sitä pitkän aikaa, mutta huomaakin sen olevan huono idea. On melko vaikea jättää työtä kesken, ainakin mulla. Tein tämän postauksen kolmen erissä, eli kolmena eri päivänä. Noiden päivien väliin mahtui monia päiviä, eli postauksen sekava olemus johtuu kokonaan siitä, että ihmisellä ei ole joka päivä samaa fiilistä, ja ainakin mulla se näkyy tuotettuna tekstinä. Kerroin alussa että pohdin ihmisten genre uskovuutta. Huomasin kuitenkin, että tuo pohdinnan kohdistuneen valitettavan yksipuolisesti metalli genreen, pahoitteluni. Toivottavasti kuitenkin teksti pani teidät hieman pohdiskelemaan näitä asioita, herätti mielipiteitä, sekä keskustelua. Nyt sitten kaikki joukolla kommentoimaan, kritiikkiä ja omia mielipiteitä otan vastaan enemmän kuin mielelläni!