Päivä 5 (Minun päiväni)

Joo o, se olis kuulkaas nyt semmonen homma, kuin toiseksi viimeinen lomapäivä. Ajattelin nyt tehdä seuraavan haasteen, mutta päätin, että skippaan tuon "Päivä 5 - Mitä on rakkaus?" aiheisen haaste-osion, sillä olen mielestäni käsitellyt tuon aiheen, haasteen ensimmäisessä postauksessa jo melko tyydyttävästi. Pari päivää sitten ajattelin, että: "Jes, tästä päivästä teen tuon (Minun päiväni) postauksen!" Kohtalo vittuili tällä kertaa minulle sen verran, että päätti hajoittaa koneemme, joten en päässyt tuota postausta tekemään... Noo ei siinä mitään - teen sen tästä päivästä! No en todellakaan, tämä päivä oli yksi persereikä, jonka voisi skipata ohi elämänfilminauhaa katsellessa haudasta käsin. Ja en muista tästä päivästä paljoa mitään, joten teen tämänkertaisen postauksen toissapäivästä. Halusitte sitä tai ette, muahahahaha! < okei?

Torstai 7.3 - Minun päiväni

Aamulla heräsin klo 11.00. Pikkuveli istui koneella ja aurinko puski valoaan sisään sälekaihtimien välistä - oloni oli loistava. Aamulla minulla oli oikeastaan parhain olo, jos vertaillaan hiihtoloma aamuja. Ainakin sängyssä maatessa olo tuntui loistavalta, nousin varovasti ylös ja yllätyksekseni olo oli edelleen loistava - olin sujut eilis-illan kanssa!  Olin edellisiltana juonut muutaman oluen, ja tällä kertaa  vain muutaman, sillä toissapäivänä vedin mökillä sen verran ohramallasta, että olut ei ollut mavullansa... huhhuh!

Ei siinä hiihtoloman turmelema keho ylös pedistä ja kahvia hakemaan. Kahvi oli termospullossa ja noin 5 tuntia vanhaa - myrkkyä! Aivan sama, kahvia kuppi melkein täyteen ja loput maitoa. Kahvin kanssa kävelin huoneeseeni ja istahdin koneelle. Itse aloin jo pikkuhiljaa heräillä tähän päivään, mutta suolistoni nukkuin yhä. Huomasin ilokseni, että suosikkini, Suomen paras vloggaaja "ArmoaIsille" on tehnyt uuden videon, joten sitä katsomaan! Tyhjensin kahvikuppini sisällön ja laitoin huuleeni vielä myrkkyä, joka viimeistäänkin herätti suolistoni toimimaan - vessassa käynti oli todellisuutta.
Päiväni suunnitelmat olivat selvät: kamat päälle ja pilkille! Kaikki ei tietenkään mennyt niin kuin elokuvissa. Noudatin kerrospukeutumisen jaloja sääntöjä, vaikka ulkona paistoikin aurinko. Vedin kelkkahaalarin päälle ja olin valmis! Ei muuta kuin menoksi! No ei tosiaankaan... Vatsa alkoi kurnia, sillä pelkällä kahvilla en tulisi selviämään eeppisestä pilkkireissusta. Noh, ei siinä. Kolme munaa pannulle, sekaan myös lauantai makkaraa ja herkkusieniä sekä päälle suolaa ja oreganoa - ahhh, herkkua! Vitut, ruoka maistui erittäin paskalta, oli mukaan tainnut eksyä myös muutama munan kuorikin, hyi. Noh, nälän se vei kuitenkin ja se on pääasia. Tässä vaiheessa päivää vanhempanikin tulivat kotiin, älkääkä kysykö mistä=(ei mitään hajua).

"Vatsa täynnä, repussa makkaraa ja sinappia, kaikki kamat kasassa, jes viimeinkin voin lähteä!" Näin asian ajattelin. Kun menin katsomaan, niin kelkkaa ei näkynyt siellä missä sen pitäisi olla. Vittu. Yritin hillitä itseäni, mutta se oli vaikeaa, sillä hikipisarat valuivat pitkin kehoani, koska olin pitänyt ylläni kelkkahaalaria jo pitkään, liian pitkään. Soitin puhelun nuorimmalle veljelleni, joka kelkan oli itsekkäästi anastanut minulta. Tuo puhelu muuttui vittuiluksi, niin minulta, kuin häneltäkin. Tilanne oli kinkkinen, mutta isoveljen asemassa voitin kilvan ja pikkuveljeni suostui palauttamaan kelkan käyttööni, WIN!

Viimein pääsin lähtemään! Ilma oli kuin morsian, eli kaunis, mutta vitun kylmä. Ajelin järven selkää pitkin reppu selässäni, kaira astinlaudan päällä, tulireki kelkan perässä ja aurinko loisti silmiini, samalla YleX pauhasi korviini radiokorvakuulokkeista - minulla oli euforinen olotila, ahh! Seitsemän kilometriä, sen verran matkaa on meiltä joelle jonne olin matkalla, joelle, jossa myös mökkimme sijaitsee. Koko tuon matkan toivoin, että kyseisellä joella ei olisi ketään muita pilkillä. Saavuin viimein kyseiselle joelle. Pysäytin kelkkani pyyntipaikalle ja olin helpottunut: keväinen ilma oli täydellinen, enkä nähnyt muita ihmisiä. Edessäni oli kuitenkin, mutka, ja kun katsoin tarkemmin, näin kuinka kohtalo näytti sielä minulle sieltä karvaista persettään... Pariskunta oli siellä pilkillä, voi hevon vit... Mutta onnekseni he olivat juuri löhdössä, jes! Nostin kättä heille, kun he huristivat kelkallaan ohi minusta, win! Päivä alkoi näyttää paremmalta hetki hetkeltä.

Laitoin neljä vapaa pyyntiin, joista yhdellä itse aloin pilkkiä. Joelta tuleva viima oli todella kylmä, joten vedin tulireen lähelle itseäni ja sytytin siihen tulen. Tilanne oli niin kuin suoraan jostain helvetin "Millaista on täydellinen elämä?" - oppaasta. Oloni oli ihan aikuisten-oikesti todella loistava! Aloin vakavissaan pilkkiä. Suurin kysymykseni tässä vaiheessa oli se, että kumpi toukka: punainen vai valkoinen? Päädyin kompromissiin, jossa laitoin valkoisen SEKÄ punaisen toukan koukkuun. Pilkin: varovaista tärrytystä samalla nostoja, hiljaista laskua ja samalla tärrytystä, pelkkää tärrytystä, mutta ei mitään - tuntui, kuin joessa ei olisi ollenkaan kalaa. Siinä samassa eräs tuttavani  ja hänen ystävänsä tulivat paikalle. Tuo ystäväni, pitkä-aikainen poikamies ilmoitti minulle, että he tulivat joelta, jonne olin seuraavaksi menossa. En ollut enään. Hän kertoi, että olivat pilkkineet siellä jo tovin ilman saalista ja tulivat tänne saaliin toivossa. Jouduin kertomaan heille surullista faktaa, että täällä on yhtä hiljaista kalojen suhteen. Olin masentunut, koska, jos joku kalaa näiltä joilta saa se on juuri tuo edellämainitsemani henkilö,  joka minulle oli juuri ikäviä uutisia kertonut. He päättivät mennä hieman alemmaksi omasta asentopaikastani.

Tunsin oloni yksinäiseksi. Olin pilkkinyt jo useamman tovin, ilman saalista, ilman nykyäkään. Otan pilkkimisen yleensä hyvin vakavasti, sillä olen harrastanut pilkkimistä koko ikäni. Otan pilkkimisen joskus ehkä liiankin tosissani, sillä harrastan pilkkimistä kisaamisen muodossa, eli käyn pilkkikisoissa. Olen jopa pärjännyt joskus...tai useamminkin...oikeastaan melko usein... Eniwei, olin yksinäinen. Minun oli tarkoitus lähteä tänne ystäväni kanssa, mutta soitettuani hänelle aamulla, hän kertoi minulle olevansa lapsenvahtina tämän päivän. Minua vitutti. Mietin kuinka hienoa olisi olla täällä hölättävän ystäväni kanssa, kunnes oivalsin sen: radio korvakuulokkeet! Laitoin YleX:än soimaan ja olin back in business! Olin pilkkinyt samalla vavalla koko ajan, joten päätin vaihtaa toiseen reikään, jossa oli toinen onkeni pyynnissä. Heti, kun vaihdoin toiseen reikään, huomasin, kuinka edellisen pyyntireikäni vavan kärki alkoi heilua. KYLLÄ! Siellä kävi kala! Juoksin edelliselle reiälle ja aloin pilkkiä vavalla jolla olin pilkkinyt jo noin 1,5 tuntia. Ei kerennyt kulua, kuin noin kaksi minuuttia, kun kala oli kiinni. Nostin sen hetkessä ylös. Ihan hyvänkokoinen harjus nousi ylös reiästä - olin onnellinen!

Minulla oli siis 4 pilkkivapaa pyynnissä. Niitä vaihtelin yhtenään seuraavan kalan toivossa - sitä ei kuitenkaan kuulunut. Mutta sitten... Olin jo lähes luovuttamaisillani, kunnes pitkän ja uuvuttavan pilkkimisjakson aikana kala tarttui ärsyttäviin liikkeisiini, joita vavallani olin tehnyt ja siten saanut morrin liikkumaan haluamallani tavalla. ISO harjus nousi jään paremmalle puolelle. Sydämeni hakkasi varmaan kahtasataa, kun nostin tuon noin 40cm harjuksen pintaan! WIN! Mietin hetken, että päästänkö tuon suurehkon kalan takaisin ohjaamaan kehitystä oikeaan suuntaan vai otanko sen itselleni ja paistan pannulla. Päätin kuitenkin lyödä siltä tajun kankaalle ja laittaa kalapusiini.

Aika kului ja kaloista ei mitään merkkiä. Huomasin, kuinka isäni ja äitini tulivat hiihtäen luokseni. Olin kuin pieni poika, joka on piirtänyt vitun ruman kuvan perheestään, mutta haluaa näyttää sen vanhemmilleen. Pienenä poikana en halua kuitenkaan suoraan näyttää kuvaa suoraan vanhemmilleni, vaan odotan, että he kysyvät, että mitä olen piirtänyt? Odotin odotin ja odotin... Ainoa asia, mitä he minulta halusivat olivat makkarat. Annoin heille kaksi makkaraa. KUNNES isäni kysyi minulta, että olenko saanut kalaa. Olin onneni kukkuloilla, mutta vastasin vaatimattomasti, että: "Ei ole oikein syönnillä, pari kalaa olen saanu..." En kuitenkaan pystynyt pidättelemään itseäni, vaan juoksin kalapussini luokse ja esittelin saalistani porukoilleni, kuin olisin löytänyt kultaa erämaasta. He olivat hyvin otettuja saalistani=WIN! Vanhempani kehottivat minua tulemaan paistamaan makkaraa heidän kanssaan mökillemme, jonne hekin olivat matkalla. Sanoin paistavani makkarat tulireessä, mutta saattaisin ehkä tulla käymään mökillä. Avasin oluen ja nautin elämästä, elämä maistui oluen muodossa loistavalta! Päätin kuitenkin suunnata mökille paistamaan makkaraa porukoideni kanssa.

Paistoimme makkarat ja juttelimme niitä näitä. Makkarat maisuivat taivaallisen hyviltä Turun sinapin koristellessa niiden pintaa! Menin pilkille mökkimme edustalle. Viritin vapoja pyyntiin, kunnes puhelimeni alkoi soida. Hyvä ystäväni soitti minulle ja ehdotti biljardi-sessiota paikallisella nuorisotalolla; hyväksyin haasteen ja sanoin hänelle ilmoittavani, kun pääsen pilkiltä ja olen valmis lähtemään.

Pilkin mökkini kohdalla noin puolituntia. Aurinko alkoi laskea, eikä kaloista ollut merkkiäkään. Avasin siis oluen ja kokosin pilkit kasaan. Aloin perkata kaloja, samalla ilma alkoi kylmetä - käteni tunsivat sen. Suomalaisella sisulla perkasin kalat ja huuhtelin ne jääkylmässä jokivedessä. Kahden kalan perkauksen sekä huuhtelun jälkeen käteni olivat lähes tunnottomat - olin onnellinen, että en saanut enempää kalaa, huh! Minua kuitenkin vitutti eräs asia erittäin paljon... Yleensä päästän saamani kalat takaisin, joko kasvamaan tai johtamaan kasvua oikeaan suuntaan. Tällä kertaa otin kuitenkin riskin ja otin kaikki (molemmat) kalat jotka sain, empimättä mukaani. Tajusin tehneeni virheen, kun avasin isomman kalan vatsan - se oli täynnä mätiä, en ole ikinä nähnyt niin paljon mätiä yhden kalan sisällä... Niin monta uutta hienoa harjusta olisi voinut syntyä... Minua vitutti todella paljon. Käynnistin kelkkani ja lähdin matkaan eeppisen auringonlaskun hohtaessa selkäni takana.

Kun pääsin kotiin ilmoitin, että lähden kylille! Pikkuveljeni oli heti innoissaan, jes! Vedin pyhävaatteet päälle ja laitoin hieman deodoranttia. Ei muuta kuin menoksi! Äiti kirjoitti minulle raamatun pituisen puutelistan kaupassa käyntiä varten. Oletin, että tämän kerran voisin käydä kirkolla (kirkolla käynti=noin 20km kotipaikaltani seuraavaan kylään/kaupunkiin) ilman mitään velvollisuuksia. Noh, sain sentään äidin pankkikortin mukaan - win! Eräs ystäväni ilmoitti olevansa tyttöystävänsä luona kylillä ja pyysi, josko voisin napata hänet kyytiin lähdettyäni, mikäs siinä!
Saavuin kylille ja pikkuveljeni ymmärsi mitä tarkoittaa, kun ollaan kylillä äidin pankkikortti messissä. Jätin hänet ja äidin 20e S-Marketin eteen. Pikkuproidi sanoi hakevansa "Nuudeleita, tonnikalaa ja kahvia" toisinsanoen kaljaa, tupakkia sekä loput hyväntekeväisyyteen eli pelikoneisiin. Sovimme tapaavamme nuorisotalolla, itse lähdin hakemaan ystävääni, joka aiemmin oli minua pyytänyt pelaamaan biljardia. Otamme biljardin hyvin vakavasti ystävämme kanssa. Hain ystävmme, kävin ostamassa ES ja tarjosin ystävälleni Lähdeveden. Siitä suuntasimme nuorisotalolle Veikkolaan.

Paikka oli täynnä murrosikää odottavia teinejä, voi helvetti sentään... Biljardi pöytäkin oli varattu, kyllä vitutti. Noh, tovin odotettuamme pääsimme viimein pelaamaan ystäväni kanssa. Sovimme että pelaamme "Race to 7 kasipalloa" eli se kumpi voittaa ensin seitsemän peliä voittaa, ja pelimuotona 8-pallo. Olin pitänyt taukoa biliksestä jo tovin, minulla oli nälkä ja heikotti. Pelini meni päin vittua löysällä munalla. Olin ruosteessa, todella ruosteessa, kirjaimellisesti tuntui, kuin lyöntikäteni olisi ollut ruosteessa, niin takkuista pelini oli. Jostain syystä onnistuin kuitenkin puhdistamaan pöydän kerta toisensa jälkeen ennen ystävääni - peli päättyi voitoissa 7 - 0 minun hyväkseni. Ystävääni vitutti - vitutus loisti hänen kasvoiltaan kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Hän haastoi minut vielä 9-palloon, joka pelattaisiin 3 voitosta. Hyväksyin haasteen. Pikkuveljeni oli tullut paikalle ja häiritsi omaa keskittymistäni koko ajan. Hän pyyteli, aneli ja rukoili minua, jotta antaisin hänelle äidin pankkikortin, jotta hän voisi käydä "ostamassa puutelistan tarvikkeet" sillä välin kun pelaan ystäväni kanssa. Eväsin pyynnön. Yritin todella, koitin keskittyä peliin häiriötekijöistä huolimatta. Epäonnistuin, ystäväni oli minua vahvempi; hän voitti minut 3-2. Minua vitutti todella suuresti. Tyttöystävänsä luota nuorisotalolle kävellyt ystävänikin oli paikalla, joten ilmoitin, että lähtisimme ruokakaupan kautta vittuun täältä, eli kotiin.

Kello oli puoli yhdeksän ja minua huoletti todella suuresti eräs asia - alkoholin myynti loppuu klo 9, joten nyt tarvittiin asennetta! Olin sekä kartanlukija, että Grönholm, kun juoksin kaupassa ostoskärryn kanssa puutelilsta kädessäni. Suoritin haasteen! Ja mukaan sain vielä oluttakin - WIN! Eikä kello ollut edes viellä yhdeksää. Vein aiemmin minut 9-palossa voittaneen ystäväni kotiin, heitin pari kylärinkiä ja lähdin itsekin kotia kohti.

Kotiini saavuttuani aukaisin oluen ja huokaisin helpotuksesta - päivä oli pulkassa! Tarkoitus oli ottaa muutaman olut saunassa ja siitä nukkumaan... Aamulla herättyäni ymmärsin, että suunnitelma oli pettänyt ja pahasti.

No siinä se sitten olisi - Minun päiväni. Itse vietän viimeistä vapaa-iltaani ja klo on 1.24 eli teknisesti ottaen huomenna olisi paluu karuun arkeen. No ei siinä, on ollut mukava ja rentouttava loma, joten nyt luulisi taas jaksavan ahertaa koulun penkillä! Hyvää loppuviikonloppua sekä alkavaa viikkoa kaikille!